Googlen kuvahaku testi – osa 29

Viime kerralla Googlen Kuvahaku testissä oli kuva kuivatetuista suppilovahveroista.

Tällä kertaa kuvahaku laitetaan toisenlaiseen testiin. Nyt kokeilen miten hakukone selviää tekemistäni korvapuusteista ottamastani kuvasta.

Korvapuustit. Kuvaaja: Markus Kauppinen

Testi on nyt tehty ja tulos on tässä:

2015-11-google-korvapuustit

Hyvää hakutuloksessa on se, että kaikissa kuvissa on ruokaa. Pullia ei ole lainkaan eikä siten myöskään kuvia korvapuusteista löydy, joten nihkeästi meni tämä haku. Enhkäpä joulukuussa menee paremmin.

Tämä oli tämän vuoden yhdestoista. Googlen kuvahakutesti ja seuraavan aika on kuukauden kuluttua. Sillä välin voitte halutessanne tutustua aikaisempiin testeihin.

Aikaisemmat Google kuvahaku testit

  1. Joulutortut ja Hämeen linna
  2. SM-liiga playoffs HPK-JYP ja Pääsiäistiput
  3. Mustarastas maassa ja peippo oksalla
  4. Grillimakkara ja kypsät mustikat
  5. Leppäkerttu tammenterholla ja maalaismaisema
  6. Syksyinen maisema ja tuulimylly
  7. Maisemakuva Kukkolankoskelta ja lähikuva hämähäkistä
  8. Kilpisjärven mahtava Saana ja Tiirat oksalla
  9. Aulangon Lusikkaniemi
  10. Lähikuva luteesta
  11. Kaksi tiiraa oksalla
  12. Porot lastenleikkipaikalla
  13. Tikkupulan valmistus nuotiolla
  14. Oulangan kansallispuiston Kiutaköngäs
  15. Syksyinen polku Hakoisten linnavuorelle
  16. Marraskuun iltana otettu kuva Aleksanterin sillasta
  17. Kotkan saaren ordotoksinen kirkko
  18. Aulangon vehreä metsälampi
  19. Tulishow Ahveniston Venetsialaisissa
  20. Lähikuva Marjatta kukkahämähäkistä
  21. Tapahtumakuva Zombie Walkista 2014
  22. Lähikuva krookuksista
  23. Pyhäjärven Vaskikellot
  24. Juice Leskisen näköispatsas Juankoskella
  25. Napapiirin merkkipaalusta
  26. Kuva kasvattamistani persiljoista
  27. Sienimetsältä löydetyjä tatteja
  28. Kuivatettuja suppilovahveroita

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Testaus, Valokuviani, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Googlen kuvahaku testi – osa 29

Askartele Star Wars Tie Fighter lumihiutale

Nyt kun kohta elokuvateattereihin on tulossa Star Wars: The Force Awakens elokuva lienee hyvä aika julkaista jo muutaman vuoden suunnitteilla olleet kuvajulkaisut Star Wars lumihiutaleista. Tällä kertaa vuorossa on kuva tie fighter lumihiutaleesta.

Star Wars Snowflake

Jos satut olemaan kyllästynyt perinteisiin lumihiutaleisiin tai muuten vain haluat vaihtelua niin Googlettamalla star wars snowflakes löydät paljon erilaisia valmiita malleja jollaisen tulostamalla ja siitä mattoveitsellä leikkaamalla saat omat hienot Star Wars hiutaleesi tehtyä.

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Askartele Star Wars Tie Fighter lumihiutale

Paskaan voi astua jo kotipihalla

Tämä tarina sopii mainiosti perjantai kolmannelletoista. Viime lauantain vaunuilureissu alkoi yhden Pauli Hanhiniemen kappaleen tapaan. Paskaan voi astua jo kotipihalla ja näin tapahtui.

Paskaan voi astua jo kotipihalla

Voi sitä ihanuutta kun tajuaa ja tuntee astuneensa liukumiinaan. Kokemuksen hienoutta ei lainkaan vähennä se, että lähes poikkeuksetta jaloissani on maihinnousukengät. Oikein kunnon syväuurteiset jotka maksimoivat tämän niin ah mahtavalta tuoksuvankin massan mukana kuljettamisen niin hyvin ettei tarvitse kantaa huolta siitä riittääköhän sitä myös kotiin asti. Hyvin riitti ja kaikki asukkaat pääsivät nauttimaan siitä.

Sekin hyvä puoli asiassa oli, että kenkää puhdistaessa meni mukavasti aikaa eikä näin ollen tarvinnut muuta erillistä ohjelmaa kehittää.

Kiitos taas tästä mukavasta kokemuksesta sille ihanan pikku puppelin ulkoiluttajalle joka ystävällisesti tämän miinan jätti kävelytielle tarjolle ja näin mahdollisti tämän riemukkaan elämyksen.

Omalta osaltani ei tarvitse odotella kevättä jolloin yleensä tämä koirankakka keskustelu alkaa. Silloin lumien sulaessa kevätkääryleet tulevat esiin ja se näyttää niin tumalta, että puheet alkavat yleisemminkin.

Voin kuitenkin hyvällä kokemuksella sanoa, että ympäri vuoden tuota tavaraa on kaduilla ja niiden varsilla runsaasti tarjolla. Vuoden ajasta riippumatta se tuntuu sekä tuoksuu kengänpohjassa aina yhtä ihanalta. Näin lopuksi en voi muuta todeta kuin, että paskareissu mutta tulipahan tehtyä.

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Paskaan voi astua jo kotipihalla