Paskaan voi astua jo kotipihalla

Tämä tarina sopii mainiosti perjantai kolmannelletoista. Viime lauantain vaunuilureissu alkoi yhden Pauli Hanhiniemen kappaleen tapaan. Paskaan voi astua jo kotipihalla ja näin tapahtui.

Paskaan voi astua jo kotipihalla

Voi sitä ihanuutta kun tajuaa ja tuntee astuneensa liukumiinaan. Kokemuksen hienoutta ei lainkaan vähennä se, että lähes poikkeuksetta jaloissani on maihinnousukengät. Oikein kunnon syväuurteiset jotka maksimoivat tämän niin ah mahtavalta tuoksuvankin massan mukana kuljettamisen niin hyvin ettei tarvitse kantaa huolta siitä riittääköhän sitä myös kotiin asti. Hyvin riitti ja kaikki asukkaat pääsivät nauttimaan siitä.

Sekin hyvä puoli asiassa oli, että kenkää puhdistaessa meni mukavasti aikaa eikä näin ollen tarvinnut muuta erillistä ohjelmaa kehittää.

Kiitos taas tästä mukavasta kokemuksesta sille ihanan pikku puppelin ulkoiluttajalle joka ystävällisesti tämän miinan jätti kävelytielle tarjolle ja näin mahdollisti tämän riemukkaan elämyksen.

Omalta osaltani ei tarvitse odotella kevättä jolloin yleensä tämä koirankakka keskustelu alkaa. Silloin lumien sulaessa kevätkääryleet tulevat esiin ja se näyttää niin tumalta, että puheet alkavat yleisemminkin.

Voin kuitenkin hyvällä kokemuksella sanoa, että ympäri vuoden tuota tavaraa on kaduilla ja niiden varsilla runsaasti tarjolla. Vuoden ajasta riippumatta se tuntuu sekä tuoksuu kengänpohjassa aina yhtä ihanalta. Näin lopuksi en voi muuta todeta kuin, että paskareissu mutta tulipahan tehtyä.

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Kategoria(t): Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.