Onko millään mitään tarkoitusta?

Kilpisjärvi. Kuvaaja: Markus Kauppinen

Viimeistään viime vuosina olen alkanut vahvasti epäillä onko millään oikeasti mitään tarkoitusta. Ehkäpä elämä on vain sarja tapahtumia ja sattumuksia vailla sen suurempaa merkitystä, jotka sitten aikanaan päättyvät siihen viimeiseen hetkeen.

Ikävien ja surullisten tapahtuminen yhteydessä usein käytetään sanontoja kuten ”näin oli tarkoitettu”, ”jokin tarkoitus tälläkin on”, ”se oli johdatusta” jne. Näitä lausahduksia olen viime vuosien aikana kuullut / lukenut ajoittain kyllästymiseen asti. Eihän meillä tosiaan ole sanoja kauheimpiin tilanteisiin, mutta en silti enää pidä noistakaan fraaseista. Kun sanoja ei oikeasti löydy niin se sydän emojikin on parempi vaihtoehto.

Joitakin pohdintoja ajatukselle sille ettei tarkoitusta ole tai se on sitten jonkun sekopään mielensyövereistä peräisin.

  • Toisille meistä annetaan aikaa elää toista sataa vuotta, vuosia, viikkoja, päivä, joillekin ei hetkeäkään.
  • Jotkut sikailee sekä terrorisoi toisten elämää ja palkinnoksi he elää saa kuitenkin kauan. Osa heistä elää siksi että saa lopulta tappaa mahdollisimman monta kanssa eläjää.
  • Joku taas tekee itse viimeisen ratkaisun ja toinen taas haluaisi pysyä elämässä kiinni, mutta sairaus vie lopulta voiton.
  • Toinen syntyy kultalusikka suussa, toinen päihdeaineiden vuoksi vammaisena.
  • Eräs polttaa tupakkaa tauotta sairastumatta koskaan vakavasti, toinen vastaavasti ei polta koskaan mutta saattaa silti menehtyä keuhkosyöpään.
  • Joku taas voi helposti ryypätä vuosikymmeniä ja helposti selvitä elossa 60-70 vuotta. Siinä ohessa he saattavat pilata mahdollisesti usean muunkin ihmisen elämän ainakin osittain ellei kokonaan, jos sattuu esimerkiksi perheellinen olemaan. Niin sama tietysti onnistuu omien vanhempien ja mahdollisten sisarusten suhteen. Tätä arjensankaria sitten paapotaan monella eri yhteiskunnan maksamalla palvelulla.

Näitä tarinoita voisi kirjoitella loputtomasti, mutta ajatukseni tuli varmaankin teille selväksi.

Elämä ei siis ole reilua useiden tapahtumien osalta, mutta ei missään nimessä myöskään sen meille kaikille väistämättömän asian suhteen eli kuoleman – ajan, tavan, paikan tai minkään muunkaan tapahtumaan liittyvän seikan suhteen.

Elämä jatkuu / voittaa

Toinen aiheeseen liittyvä verrattain turha ja tyhjää täynnä oleva sananparsi on ”elämä jatkuu”. Jatkuuhan elämä, mutta kenen ja millaisena? Tuonkin lausahduksen voisi monessa kohtaa jättää ajatuksen asteelle ja jättää se kokonaan julkituoduksi.

Nyt vain pitää jaksaa

”Nyt vain pitää jaksaa” – ei pidä. Aina ei pidä jaksaa. Saa olla kyllä jaksamattakin. Erittäin ahdistava sananparsi asianomaisille. Muutenkin kaikki vastaavat lausahdukset joissa on mukana pitää, voisi myös jättää sanomatta / kirjoittamatta.

On olemassa paljon asioita joita ei voi pakottamalla tehdä. Uni ei tule unettomalle väkisin. Surra pitää kun surettaa. Tekemättä voi olla jos ei jaksa.

Kyllä se siitä

”Kyllä se siitä”, miten niin? Mitään takeita ei ole että asiat hoituisivat tulevaisuudessa. Ei ole olemassa mitään asioita parantavaa taikasauvaa. Moni asia ei palaa ennalleen ja asiat eivät todellakaan ”mene omalla painollaan”.

Ottaa rankasti päähän nämä ihmisten keksimät ja jatkuvasti uudestaan käyttämät fraasit. Jos niitä sanoja ei tosiaan ole niin ei ole tarvetta fraaseillekaan, vaikka sitä vartenhan niitä on olemassa. Lähettäkää vaikka niitä emojia mielummin.  ​

Niin paljon annetaan kuin jaksaa kantaa

Lisäksi on olemassa hokema ”Niin paljon annetaan kuin jaksaa kantaa”, kunnes romahtaa​ vai? Sairaita ovat kyllä nämä fraasit. Miten helvetin paljon sitä paskaa pitää jaksaa ihmisen kantaa? Ja taitaa olla aika monta kaveri jotka eivät taakkaansa jaksa enää kantaa.

Henkilökohtaisestikin on riittävästi tuota tavaraa annettu kiitettävästi pitkin koko elämän. Joten ihan *vink, vink* vaan sinne jonnekin – riittää jo.

Kaikesta huolimatta

Jos kuitenkin näillä elämillämme on jokin tarkoitus ja jos jokin taho / voima meitä ohjailee, on sillä taholla oltava sairas mieli. Mikään muu ei näitä viime vuosien tapahtumia selitä.

Olisihan se monessa tilanteessa myös lohdullista, jos tapahtumilla olisi merkitystä ja ne tapahtuivat siksi kun hänen kohtalonsa oli sellaiseksi kirjoitettu.

Kaikesta huolimatta ja ehkäpä juuri siksi, rauhallista pääsiäistä teille kaikille.

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Onko millään mitään tarkoitusta?

Tuotearvostelu: Suklaanäkkileipä

Viime vuoden lopulla kirjoittelin uudistuneesta Koulunäkki-paketista. Klassikko pistettiin uusiksi paketin osalta ja siitä syystä tai jostain muustakin myös itse leivän maku muuttui.

Kerroin aloittavani uuden korvaavan näkkileivän etsinnän ja muutama ehdokas on löytynytkin. Toisesta niistä tuli uusi suosikkini. Ensimmäiseksi kokeiluksi vastaan tuli sattumalta  lahjaksi saatu suklaanäkkäri (Le Pain des fleurssin organic cocoa crisbread).

Suklaa näkkäriä

Ennakkoon tuote vaikutti todella lupaavalta, mutta valitettavasti tuotteessa on kovasti kitkasteltu suklaan kanssa. Väriä kyllä piisaa, mutta makua on vain aavistus. Rakenne on sama kuin joskus syömässäni maissinäkkileivässä eli ihan ok leivälle, mutta ei oikein näkkileivälle.

Toinen testaamani näkkileipä oli Koulunäkki maukas eli tummempi versio perinteisestä koulunäkkileivästä. Maukkaan maun lisäksi positiivista tuotteessa on se, että se uudistuksen myötä kallistunutta Koulunäkkiä edullisempi. Joten tällä mennään nyt toistaiseksi eteenpäin kunnes parempaa löytyy.

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Testaus, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuotearvostelu: Suklaanäkkileipä

Kokemuksia BR Clubista (ja hyviä sellaisia)

Turhan usein kirjoittamiseni menevät valittamiseksi, tällä kertaa tarina on enimmäkseen positiivinen. BR-lelut ketjulla on BR Club jäsenkortti systeemi. Liityin jäseneksi siitä syystä, että jäsenenä saa ketjun mistä tahansa myymälästä hakea syntymäpäivän aikoihin ilmaisen syntymäpäivälahjan. Tuotteen saa valita noin 30 tuotteesta.

Tiedän ettei tässä maailmassa mikään ole ilmaista, mutta piti silti jäseneksi liittyä. Ensiksi vanhemman tuli luoda tili ja sitten sen alle luoda oma tili lapselle. Kaiken pitäisi olla tuolla selvä, mutta ketjulla on ilmeisesti monta järjestelmää ja Internetin kautta jäseneksi liittyminen tuottaakin ongelmia. Nimittäin rekisteröitymisessä kävikin niin, että nyt sekä allekirjoittaneella ja pojallani on BR Club tilit.

Tosin loppujen lopuksi lukuun ottamatta säätämistä asian tiimoilta myymälässä, nyt meistä molemmat saa vuotuisen lahjan kaupasta, koska jäsenyydessä ei harrasteta  ikäsyrjintää 😛 .

Pojan syntymäpäivänä tuli sitten käytyä myymälässä ilmaista lahjaa kyselemässä. Myyjä kysyi minkä lahjoista haluaisin. Toivomaani lahjaa ei ollut kyseisessä kaupassa, joten myyjä tarjoutui soittamaan toiseen myymälään. Toivomani tuote varattiinkin toiseen myymälään, josta sen kävin noutamassa viikon kuluessa. Kaikki tämä ilmaisen tavaran vuoksi.

Missään vaiheessa myyjä ei yrittänyt tuputtaa jotain maksullista tuotetta, kuten ennakkoon tietysti oletin. En vain voinut uskoa, että puljusta voisi saada pelkän ilmaisen lahjan ilman mitään myyntipuheita – nyt on tuokin ihme todistettu (ja kahdesti). Kerrankin ketju joka pitää minkä lupaa mainospuheissaan. Toki eihän lahja täysin ilmainen ole, he saivat yhteystietoni.

Yhteenvetona voin kuitenkin sanoa, että harvinaisen sujuvaa ja toimivaa klubi toimintaa verrattuna moneen muuhun vastaavaan juttuun.  Tässä kun on nyt viimeisen vuoden aikana tullut liityttyä klubiin jos kolmanteenkin lapseen liittyvien ostosten tiimoilta.

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kokemuksia BR Clubista (ja hyviä sellaisia)