Guido van Helten muraaliaan viimeistelemässä 28.9.2017


Torstaina 28.9.2017 Guido van Helten vielä viimeisteli työtään illan pimenemiseen asti. Kello 20.10 muraali lopulta valmistui ja Guido suuntasi käyttämänsä nosturin pois siilojen luota. Siihen päättyi lähes kuukauden mittain maalausprojekti Guidon osalta ja meidän katsojien seurantaprojekti. Tuolla hetkellä paikalla oli kolme yleisön edustajaa.

Guido van Helten viimeistelemässä muraaliaan. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Viimeinen ilta

Guido van Helten Kantola Finland. Photographer: Markus KauppinenKolme tuntia joka tuli viimeisenä iltana muraalin juurelle vietettyä meni jälleen nopeasti kuten meni aika muinakin kertoina jolloin paikalla tuli oltua. Sitä on vaikea sanoin kuvailla mikä siinä Guido van Heltenin tekemisessä niin paljon kiehtoi, mutta se vain oli niin mielenkiintoista ja taitavaa työskentelyä että siellä olisi voinut olla joka päivä aina viimeiseen suhautukseen asti.

Guido van Helten Kantolan muraalia maalaamassa. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Guido van Helten Hämeenlinnan muraalia maalaamassa. Valokuvaaja: Markus KauppinenKahdeksan aikaa pimeyden laskiessa Guido nosti nosturin niin korkealle kuin mahdollista ja ohjasi sen kauas siiloista. Sytytti tupakan ja katseli luomustaan pitkän tovin. Se oli semmoinen dramaattinen Hollywood hetki.

Guido van Helten viimeinen katselmus nosturista. Valokuvaaja: Markus KauppinenSitten oli aika laskea nosturi viimeisen kerran (ainakin tällä kertaa) Kantolassa. Hetki vielä nosturin kanssa ajelua ja sitten työt oli tehty.

Guido van Heltenin muraalin toinen osa valmis. Valokuvaaja: Markus KauppinenSiiloihin jäi muutama pinta vielä maalaamatta. Olisihan se hienoa, jos hän vielä joskus palaisi maalaamaan loputkin siilojen pinnat :). Vaikkapa 5 tai 10 vuoden välein!

Olipa hieno syyskuu

Guido van Heltenin muraali valmiina. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

En olisi ennakkoon osannut veikata, että miten hieno tämän vuoden syyskuusta tulikaan. Tiesin kyllä Guido van Heltenin tulevan Kantolaan maalaamaan muraalia, mutta tosiaan sen seuraaminen läheltä lähes päivittäin ja se millainen muraalista tuli ylitti kaikki ennakko odotukseni.

Sää ei suosinut syyskuussakaan kuin viikon verran ja tämäkin asia maalaamista varmasti hidastutti, mutta ei ne huonot kelit liiemmin kuitenkaan haitanneet Guidoa tai katsojia. Aluksi seuraajia oli muutamia, mutta loppua kohti määrä lisääntyi kerta kerran jälkeen. Viimeisinä päivinä paikalla oli koko ajan kymmeniä autoja ja vaihtuvuus oli kova.

Guido onnistui tuollakin tavoitteessaan. Hän sai ihmisiä alueelle jossa ei oikein muuten ihmisiä liiku, kuin muutamassa kirpputorilla.

Suuret kiitokset Guido van Heltenille!

Guido van Helten ja minä.
Suuret kiitokset hienosta muraalista Guido van Helten ja tahot jotka olivat projektia mahdollistamassa. Toivottavasti jatkossakin hienoja muraaleja tulee lisää ympäri Suomea ja toivottavasti ne saavat olla rauhassa kaikilta töhrijöiltä. Olisi ikävää jos tuotakin joku menisi töhrimään.

Toivoa täytyy myös, että teos säilyy vuosia hyvänä vaikka kelit eivät olleet optimaaliset maalaamiselle. Ikävää olisi sekin jos se kovin nopeasti siiloista katoaisi. Tosin kun se ajan myötä sitten alkaa rapistumaan niin kyllä sekin oikeastaan teokseen sopii. Muutamista alueen siiloista maalipinta on jo pahasti ropissut alas.

UPEA17

Siilojen maalaminen on osa UPEA17 projektia joka kestää 1.-24.9.2017 välisen ajan. Festivaalin aikana maalataan 20 pysyvää muraalia 14 kaupunkiin Suomessa.

Teoksen toteuttamisessa ovat mukana Hämeenlinnan kaupunki, I wish I was in Finland, Taiteen edistämiskeskus – Taike, Tikkurila, Cramo Finland, Dripit.fi, Suomen Viljava ja Australian Suurlähetystö. Upeart Facebookisssa > https://www.facebook.com/upeart/.

Lisää kuvia muraalista

Lisää ottamiani kuvia Guido van Heltin muraalista Kantolasta löydät seuraavasta osoitteesta > http://www.valonkuvaaja.com/kuvagalleria/thumbnails.php?album=88.

Youtube soittolista Kantolan muraaleista

Lisää Guido van Heltin muraalista sivustollani

Linkit ovat aika järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

Guido van Heltenin Hämeenlinnan muraalien sijainti kartalla

Hyvää viikon jatkoa teille kaikille!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Kategoria(t): Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.