Viikkoblogi: Luontokuvausta, MM-kotikisat

Toukokuun on jo edennyt puoliväliin. On ollut hieno liikkua luonnossa ja nähdä miten kasvukausi on räjähtämässä kohta kunnolla käyntiin.

Päivittäin on tullut edistystä ja luonto on muuttunut vehreämmäksi. Koivuissa ja monessa muussakin puussa on jo isot lehdet sekä kukat alkavat kukkimaan.

Turdus merula - Mustarastas. Valokuvaaja: Markus KauppinenLinnuilla on ollut kiire pesäpuuhien kanssa ja niitä onkin siksi päässyt kuvamaan välillä yllättävänkin läheltä ilman mitään sen kummempia naamioitumista.

Tänä keväänä olenkin onnistunut ottamaan tähänastisen valokuvaus toimintani parhaimmat lintukuvat. Matkaa on vielä huippu otoksiin, mutta suunta on ainakin oikea :)!

Luontokuvausta

Kuten jo esipuheessa kerroinkin, on toukokuussa tullut liikuttua huomattavasti viime kuukausia enemmän luonnossa. Kevään projektina on ollut lintujen kuvaaminen.

Turdus merula - Mustarastas. Valokuvaaja: Markus KauppinenKuvia on tullut mm. pikkutikoista, mustarastaasta, fasaaneista, sinitiaisista, punakylkirastaista ja tiiroista. Havaintoja on monesta muustakin linnusta ja eläimestä, mutta niistä ei sitten ole onnistunut ottamaan aikaisempaa parempia kuvia.

Parus caeruleus - Sinitiainen. Valokuvaaja: Markus KauppinenKuvauskausi on kuitenkin vasta kunnolla alkamassa joten eiköhän niitä hyviä ruutuja tule jokunen lisää seuraavien kuukausien aikana. Tavoitteena on saada vähintään 5-10 niin laadukasta kuvaa, että ne pääsevät sitten ensi tammikuussa näytille Kotokulmilta näyttelyyn.

MM-kotikisat

Viime perjantaina kävin toistamiseen Hartwall Areenalla katsomassa MM-lätkää. Silloin näin Slovakia – Itävalta ja Venäjä – Suomi ottelut. Hyviä pelejä olivat molemmat.

Torstaina Leijonat pelasivat sitten Slovakiaa vastaan. Alku näytti todella hyvältä. Ensimmäisen erän jälkeen peli olikin jo 3-0. Toisessa erässä Suomi oli vastaantulijan roolissa ja peli olikin sitten jo 3-2.

Sama jatkui heti kolmannessakin erässä. Puoli minuuttia pelattuna ja peli tasan 3-3. Onneksi Leijonat eivät täysin tässäkään tilanteessa taipuneet vaan jatkoivat yritystään. Yritys palkittiin 4-3 maalilla, joka riitti voittoon asti.

Huomenna lauantaina iltapäivällä onkin tiedossa mielenkiintoinen ottelu, Suomi – Ruotsi. Itse toivoin, että Suomi ei olisi lohkoaan voittanut ja vastassa olisi näin ollut lauantaina Sveitsi ja vasta finaalissa sitten Ruotsi..

No, nyt Ruotsi voitetaan jo lauantaina ja Sveitsi sitten sunnuntaina. Maanantaina sitten suunnataan jonnekin juhlimaan kolmatta mestaruutta. Mitä ilmeisemmin paikkana ei ole Helsingin kauppatori. Näinhän pari vuotta sitten ilmoitettiin, ettei kyseistä paikkaa enää kansanjuhlissa käytettäisi. Ehkäpä paikkana on sitten Senaatintori. On paikka mikä tahansa niin tarkoitukseni on paikan päälle mennä.

Hyvää viikonloppua teille kaikille!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Kategoria(t): Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.