Mennä viikonlopulle asti jatkuneet helteet vaihtuivat viileämpää säähän ja ihan hyvä niin, nyt taas jaksaa tehdäkin jotain! Kuumuuden jatkuessa useamman päivän putkeen ei enää löydy viileää paikkaa oikein mistään.. isot kauppakeskukset ovat yleensä hyvin ilmastoituja ja sen puolesta hyviä paikkoja helteellä, mutta ei niihin oikein tuon takia viitsisi lähteä. En tarkoita tällä valituksellani, että kovin suuri ikävä olisi talven paukkupakkasiaakaan. Kaipaan vaan kohtuutta säätiloihinkin. Toiveena voisinkin esittää, että +20 astetta ja aurinkoista niin se olisi hyvä kesäsää!
Viikolla oli täydellinen kuun pimennys, mutta valitettavasti se meni itseltäni ohitse pilvisyyden takia. Seuraavan kerran kuu pimenee täysin tänä vuonna 10.12. Aurinko taas sen sijaan pimenee osittain tänä vuonna 1.7. ja 25.11. Ehkäpä noista tapahtumista sitten tulee jokin nähtyä ja valokuvattua..
Dokumentointia
Tällä viikolla välttelin parhaani mukaan uusiin asioihin tututustumista ja paneuduin elokuussa koittavaan ensimmäiseen näyttökokeeseen eli työstin suunnitelmaa miten tuosta näytöstä saattaisi selvitä kunnialla? Työstin mindmapin näyttökokeen aihealueista ja niiden vaatimuksista. Sitten täytin kohtiin vaatimukset ja arviointi kohteet. Nyt sitten ”vain” pitäisi saada uskottavaa tarinaa jokaiseen kohtaan.. siinähän se kesä meneekin ja ei varmaan edes tule riittämään.
Kävin jälleen jo olemassa olevaa materiaalia läpi ja sijoittelin niitä mielestäni sopiviin kohtiin. Hioin muutamaa jo olemassa ollutta dokkaria ja tein uuden dokumentin työympäristöjeni ergonomiasta, ei siitä kovin pitkä tullut, mutta ehkä kuitenkin ihan riittävä.
Jarkko Martikainen ja Äänioikeus
Lisäsin Flickr.com tilelleni valokuvia Jarkko Martikainen ja Äänioikeuden Usko -levynjulkistamis keikalta, joka oli Kansallisteatterin Lavaklubilla 6.5.2011. Juhlittavana ollut Usko levy päättää Martkaisen levytrilogian, jonka aiemmat osat olivat Toivo ja Rakkaus.
Kuvat on otettu Olympuksen digipokkarilla ja se ”hiukan” selittää kuvinen heikkoa laatua, mutta tarkoitus onkin laadukkaiden kuvien sijaan välittää tunnelmaa joka tilaisuudessa oli. Kuvista olisi tietysti voinut julkaista vain teknisesti parhaimmat, mutta julkaisin nyt muitakin, silläkin uhalla että tiedän ettei määrä korvaa laatua.
Torstain makrokuvaus reissu
Torstai aamuksi ennustettiin jo alkuviikosta viikon poutaisinta säätä. Ennustukset pitivät paikkansa, ainakin torstai aamun osalta. Todettua asian laidan niin päätin heti lähteä valokuvaamaan luontoon hyönteisiä. Meni jälleen hyväksi toteamalleni kuvauspaikalle ja sieltä löytyi tälläkin kertaa mielenkiintoista kuvattavaaa aina siihen asti, kun alkoi satamaan vettä.
Löysin muurahaisia jotka olivat kaitsemassa ”lehmiään” eli kirvoja. Sitten vastaan tuli kolme erilaista hämäkäkkiä. Yksi niistä oli hyppyhämäkkeihin kuuluvaa lajia, jollaisesta en ole aiemmin yhtään kuvaa onnistunut ottamaan! Pikaisesti katselin kesken kuvausten miltä otetut kuvat näyttävät ja taisi sieltä joku ihan kelpokin ruutu tulla. Eihän tuo nyt vielä ihan ”voittaja” tasoa ole, mutta on kylläkin omista hämämähäkki kuvista parhaimpia. On ilo huomata, että oma valokuvaamisen tason suunta on oikea eli vuosi vuodelta kuvien laatu paranee. Pitäisi vain harjoitella lisää niin sillä tavalla kuvien tekninen ja taiteellinenkin laatu paranisivat. Lisäksi kovasti tekisi mieli hankkia Pentaxin uusin lippulaiva K-5. Kyseinen malli kun on saanut laajalti kiitosta, eritoten hyvästä kuvanlaadusta. Nimittäin kyllä valokvauksessakin on paljon hyötyä hyvästä välineistöstä, vaikkeivat ne yksin hyvää kuvaa todellakaan tee. Mut tosiaan sen verran tuota mallia on hehkutettu, että kova olisi tahto päästä sitä itsekin käytnnössä testaamaan, että saisiko sillä teknisesti laadukkaampia kuvia kuin nykyisellä K20D:llä? Lisäksi tuossa olisi videokuvaus mahdollisuus, joka myös kiinnostaa kovasti. Voisin aina ottaa pienen video pätkän kuvausreissuilta ja julkaista niitä sitten Flickrissä ja Youtubessa, mutta takaisin asiaan.. Eikä ainakaan asetelmaltaan huonoimmasta päästä nimittäin näin, kun hyppyhämähäkki nappasi mustikanlehdelle laskeutuneen hyttysen kiinni ja pumppasi sulattavan hapon hyttyseen, jotta voi sitten myöhemmin käydä imaisemassa hyttysen ateriakseen. Todella kiehtovaa nähdä kyseinen tapahtuma paikan päällä ja muutaman sentin päästä :)! Oheinen kuva on kyseisestä tapahtumasta.
Pari muuta hämähäkkiä eivät tehneet mitään kovin erikoista, odottelivat vain saaliin tulevan kohdalleen. Toinen punoi seittiään ja toinen vain vietti aikaa mustikanvarvun lehdelle. Tästä lehdellä kesää viettäjästä yritin ottaa tosi lähikuvaa , paikan päällä katselin miten kuvat onnistuivat niin mielestäni muutama ”super makro” kuvakin taisi onnistua ihan kiitettävästi! Toivottavasti asia näyttää samalta sitten, kun kuvia kehitän. Tämän reissun kuvista saattaa muutama kuva päästä mukaan lokakuun Väriä pimeään -valokuvanäyttelyyni, sen verran hyviä kuvia saattoi tulla otettua.
Lisäksi mustikanvarvuilla liikkui kaksi ludetta, liekö marjaluteita kun niin kovasti mustikan raakileiden ympärillä majailivat? No, näistäkin kavereista saanen tarkemman lajitunistuksen, kun kuvat kehitän. Mutta olipa tosiaan taas mukavaa käydä valokuvaamassa ja vielä kun taas tuli paljon kuvattavaa vastaankin! Pitää taas ensi viikollakin käydä kuvaamassa, jos vain säät sen sallivat.
Tällä kertaa oli kuvaaminen mukavampaa ja tarkkojen kuvien todennäköisyys suurempaa, kun tajusin kuvatessani muutaman asian. Kuvaamisen mukavuutta paransi se, kun säädin kameran diopterin niin, että pystyin ottamaan kuvia silmälasien kanssa. Sitten toinen liittyy tekniikkaan kuinka laitoin kameran ottamaan kuvan vain silloin, kun kohde on kameran mielestä tarkennuspisteessä tarkka. Sen säädin kameran valikoista. Sitten laitoin kameran makrolle ja ei muuta kun objektiivin lukitus halutulle etäisyydelle. Sen jälkeen laukaisin pohjaan ja liikuttamaan kameraa pikku hiljaa ees ja taas, kunnes haluttu kohde on tarkka ja silloin kamera ottaa automaattisesti kuvan! Ei tälläkään tavalla kuvista 100% tarkkoja tule, mutta selvästi todennäköisemmin kuin vanhalla kuvaustyylilläni. Makrokuvaus, kun on niin haastavaa puuhaa ja niin harvoin on täysin tyyntä. Nytkin tuuli melkolailla, joten kohteet liikkuivat lähes koko ajan ja sitten kun vielä kuvaajan vakaat kädet alkavat ensimmäisen tunnin jälkeen viimeistään vatkaamaan niin kuvaaminen menee kovin haastavaksi. Olin muuten tällä kertää kuvaamassa kolme ja puoli tuntia, kuvia kertyi lähes kolme sataa. Tosin hyvin paljon samanlaisella rajauksella olevia ruutuja tuli otettua, joten ei näiden kehittämiseen kovin kauaa mene. Kehitän sarjoista vain terävimmät ja muuta armotta deletoin bittiavaruuteen.
Provinssirock
Perjantai 17.6.
klo
18.30 The Vaccines (UK)
20.15 Rubik
22.30 Michael Monroe
01.00 The Qemists (UK)
Lauantai 18.6.
klo
15.00 Pariisin kevät
17.15 Escape The Fate (US)
19.45 Paleface
22.15 DJ Shadow (US)
00.45 Wolfmother (AUS)
Sunnuntai 19.7.
klo
12.45 Katri Helena
15.00 Uusi Fantasia
17.00 Hadouken! (UK)
19.15 Joy Formidable (UK)
20.45 Jare & VilleGalle
Keikat tulevat myös katsottaviksi jälkikäteen tiistaihin 21.6. mennessä.
Hyvää viikonloppua kaikille!