Uudenvuoden aatto, WordPress, LinksAlpha

Uudenvuoden aattoNiin se vuosi 2011 meni ja uusi vuosi 2012 on jo kovaa vauhtia menossa. Uusivuosi alkoi ilotulitusta kuvatessa. Räiskettä oli mielestäni viime vuosia vähemmän, mutta kyllä sitä piisasi riittävästi koko viime vuoden viimeisen viikon ajan.

Räjähteiden pamauttelu, kun alkoi perinteiseen tapaan heti samana päivänä jolloin niiden myyntikin. Valtaosa raketeista ammuttiin kuitenkin oikeaan aikaan eli lauantaina kello 18 ja sunnuntain 02 välisenä aikana.

Päätapahtumaa tuli seurattua tunnin verran ja valokuvia kertyi vähän alle sata kappaletta tuona aikana, joista varmaankin parisen kymmentä hyvä tasoista.

Uudenvuoden aatto

Pentax K-5 FIRMWARE update version 1.11

Viikolla ehdin myös päivittää uuden kameran ja päivitysten myötä kamerasta tuli entistä tehokkaampi ainakin päivitys tietojen mukaan. Kamerassa oli aiemmin versio 1.01 ja nyt siis versio 1.11. Seuraavaksi lista muutoksista:

Version 1.11

  • Fixed handling of GPS data when developing RAW images where GPS data is present.

Version 1.10

  • Added support for the GPS Unit O-GPS1.

Version 1.03

  • Improved autofocus accuracy in low intensity lighting conditions.
  • General performance and stability improvements.

Version 1.02

  • Added support for SDXC memory cards.
    PLEASE NOTE: Transfer rate does not correspond to UHS speed class.
  • Bulb mode supports the use of all ISO settings.
  • Improvements to AF focus speed.

WordPress 3.3 päivitys

Maanantaina laitoin Valonkuvaajan blogin alustan ajan tasalle eli WordPressin. Itse julkaisujärjestelmään oli tullut päivitys sekä moni lisäosiin myös.

Ennen päivityksiä otin varmuuskopiot koko sivustosta, sekä tietokannoista. Siltä varalta, jos jokin sitten menisikin pieleen. Ei onneksi mennyt, joten ei tarvinnut aloittaa palautus operaatiota.

Tosin jos jotain erikoista huomaatte voitte asiasta laittaa kommentti kenttään palautetta niin tutkailen asiaa, että onko se ongelma vai ominaisuus.

Uudenvuoden aatto

Modx Revolution ja LinksAlpha

Tutkin viikolla sellaista asiaa, että löytyykö Modx Revolutioniin jotain ratkaisua miten siihen saisi yhdistettyä LinksAlpha tilin. WordPressiin homma onnistuu lisäosan avulla, mutta Modxään ei sellaista taida löytyä.

Jos jollakulla on tietoa ja taitoa asiasta sekä halua jakaa se niin kerrothan siitä esimerkiksi tämän kirjoituksen kommenttikentässä. Suuret kiitokset jo etukäteen!

Uudenvuoden aatto

Lisää ottamiani valokuvia Uudenvuoden vaihteen ilotulituksesta löydät Flickr.com tililäni!

Hyvää vuoden 2012 jatkoa teille kaikille!

mtj-art. Get yours at bighugelabs.comMarkus Kauppinen – Valonkuvaaja

Kategoria(t): Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.