Toviin ei ole tullut liiemmin valitettua täällä blogin puolella tai ainakaan en sitä muista. Joten nyt lieneekin sitten aika korjata tuo asia.
Tarina koskee Philips Genie 11W Energy Saver lampun reklamaatiota ja kuinka mutkikkaasti sen voikaan hoitaa. Lampun kestävyydeksi luvattiin kymmenen vuotta, mutta puolessa toista vuodessa ja alle 2 tuntia päivässä käytettynä se paloi.
Tapauksen johdosta meni sitten Philipsin verkkosivuille ja otin asiakaspalveluun yhteyttä sivustolta löytyneen lomakkeen kautta. Vastaus tuli melko nopeasti, mutta siihen ne hyv asiat loppuivat. Asiakaspalvelusta kysyttiin samaa asiaa, jonka olin jo kertonut viestissäni eli lampun keskeisiä tietoja.
Yritin aluksi vastata suoraan saamaani sähköpostiin, mutta se olikin lähetetty sellaisesta osoitteesta johon ei voi vastata. Joten piti mennä sitten taas verkkosivulle ja ottaa uudelleen yhteyttä samalla lomakkeella.
Tähän yhteydenottoon sain vastaukseksi sellaisen viestin, että pitäisi kertoa tarkka EAN viivakoodi, jotta osaisivat tilata oikean lampun. Jostain syystä ei enää varastoistani löytynyt tuota puolitoista vuotta sitten hankitun lampun pakkausta, joten hiukan vaikeaa tuo viivakoodin löytäminen oli. Viestissä oli myös mukana linkki heidän tuotteisiinsa.
Heidän tuotekatalogistaan löysin kyseisen lampun ja viittasin sitten paikkaan josta lampun löysin, sekä kirjasin jälleen lampun keskeiset tiedot viestiin. Sekä esitin toiveen, että laittaisivat nyt jo sen lampun vaan tulemaan. Sekä esitin parannusta tuohon lomakkeeseen. Lomakkeen voisi laittaa toimimaan niin, että ensimmäisen lähetyksen jälkeen yhteydenotto tapahtuisi suoraan sähköpostitse.
Tähän tuli sitten jo vastaukseksi ilmoitus, että lamppu on tilattu. Tosin se toimitetaan Hollannista joten toimitukseen menee pari viikkoa..
Joten tuosta asiakaspalvelusta (ainakin lomakepohjaisesta) jäi sellainen mielikuva, että se on tarkoituksella tehty hyvin kankeaksi. Näin ei tule ”liiaksi” asiakkailta reklamaatioita tuotteista. En usko, että kovin moni jaksaa useita viestejä lähetellä ja EAN viivakoodeja tuotteillensa metsästää. Ensi kerralla pitänee ottaa yhteyttä eri vuokauden aikaan ja soittaa, jos homma sitten toimisi paremmin.
Yhtä vaikeaa asiakaspalvelua sain aikoinaan HP:ltä. Olin heihin yhteydessä ensimmäisen digikamerani, HP Photosmart 812, rikkoutumisen takia. Parin viikon ajan yritin saada heiltä tietoa mikä olisi kameran hajottanut ja missä sen voisi todentaa. Viesteihini sain vastauksia, mutta ei niissä koskaan itse asiaan vastattu.
Vastauksen olisi tarvinnut vakuutusyhtiölle, jotta olisin sieltä jotain korvausta kamerasta saanut. Mutta en koskaan mitään saanut, kiitos HP:n. Tapauksen jälkeen olen pyrkinyt välttämään HP:n tuotteita. Valitettavasti pitää myöntää, että täkin kirjoittaessani näen edessä olevassa näytössä tuon kirjainyhdistelmän. No, kamerani ei ainakaan tule koskaan enää olemaan HP, sen voin luvata.
Markus Kauppinen – Valonkuvaaja
