Nahkatrumpetisti Antton Puonti Talent Suomen voittaja

Talent Suomi 2016 voittaja Antton Puonto

Talent Suomi 2016 voittaja Antton Puonto. Kuva – Nelonen Media.

Onneksi Antton Puonti voitti Talent Suomen. Toivoin hänen voittoaan koe-esiintymisestä alkaen, mutta jotenkin en vain uskonut sen voivan tapahtuvan.

Hetken aikaa jo näytti että yhden rubikin kuution vitsi olisi kantanut voittoon asti. Koomikot saivat yhdellä vitsillä niin paljon anteeksi seuraavia esiintymisiään joiden taso laski koko ajan, että nousivat jopa kolmen parhaan joukkoon.

Vatsastapuhuja on taatusti jo ammattilainen ja saanut hyvää oppia Jokeri-Pokeri Boxi isältään, joten lisä buustille Talentin voitosta ei niin ollut hänelle tarvetta.

Toivottavasti Antton Puonti saa taidolleen jatkossakin huomiota ja arvostusta, sekä taloudellista hyötyäkin.

Äänestäminen kannatti

Joskus on tullut äänesteltyä näissä teevee äänestyksissä ja eipä ole niistä apua suosikille aiemmin ollut. Nyt äänestäminen oli mahdollista ilmaiseksi Nelosen verkkopalvelussa äänestysvideon katselun avulla.

Tarkoitukseni oli pyörittää videota koko viikon aina, kun koneella ehdin olemaan, mutta unohdin tuon. Onneneksi sunnuntaina havahduin asiasta ja muistin ahkerasti äänestää F5-painiketta aina viiden minuutin välein painamalla.

Olisi mielenkiintoista saada tietää edes finalistien saamat äänet prosenteissa. Vieläkin parempi olisi nähdä äänestystulos numeroina, miten monta tuhatta ääntä voittoon vaadittiin? Kuinka paljon äänistä tuli soitoilla, tekstiviesteillä ja nettiäänillä?

Antton Puonti Youtubessa

Voiton jälkeen sain aikaiseksi tutkia Youtubesta, että mahtaako Anttonilla jo olla Youtube-kanava? Olihan siellä. Vielä ei paljoa videoilla katseluita ole, mutta toivottavasti niitä tulee paljon lisää.

Jonkun some-tähden pitäisi nyt julkaista jokin hänen videoistaan, että saataisiin kaverille kunnolla vauhtia lisää. Kyseiselle talentille pitäisi ehdottomasti saada enemmän näkyvyyttä!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Nahkatrumpetisti Antton Puonti Talent Suomen voittaja

Menestystä Vuoden kuvaaja -kilpailussa

Vuoden viimeisen Kamera-lehden Vuoden kuvaaja -osakilpailun aihe oli Suomalainen työ. Osallistuin kisaan ja nyt on yksi pienen ihmisen tavoite saavutettu, jälki jätetty historian lehdille :). Nimittäin  valokuvauksen helmeni Modernit dinosaurukset on tallennettu Museoviraston kokoelmiin. Tai ainakin jos ymmärsin oikein Kamera-lehden Vuoden kuvaaja kilpailun ohessa olleen tekstin, ”Osakilpailuissa palkitut kuvat jäävät Museoviraston kokoelmiin osaksi kuvallista kansanperintöämme tuleville polville”.

Modernit dinosaurukset. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Lisäksi Museovirasto kokoaa kuvien pohjalta installaation SUOMIKUVAVIRTA, joka on esillä Kansallismuseossa 2017 osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotisohjelmaa.
Pitänee poiketa katsomassa installaatiota ja löytyykö kuvani joukosta :), jos satun sopivana ajankohtana tieni Helsingin keskustaan löytäväni.

Hyvää viikonloppua teille kaikille!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Menestystä Vuoden kuvaaja -kilpailussa

Pimeä marraskuu loppui auringonlaskuun

Pimeä marraskuu päättyi auringonlaskuun. Kuvaaja: Markus Kauppinen

Pimeä marraskuu päättyi komeaan auringonlaskuun. Matkassa ei ollut järkkäriä, mutta usein niin kovin älyttömänpuhelimen kameralla onnistuin tilanteen ikuistamaan.

Auringonlaskusta tuli mieleen taakse jääneen kesän upeat auringonlaskut joita pääsin muutaman iltana katsomaan ja kuvaamaan. Muistoksi niistä jäi hienojen kuvien sekä uusien asioiden oppimisen lisäksi lämpimiä muistoja kylmien talvi-iltojen iloksi.

7 kuukautta ja olemme jälleen noiden hienojen auringonlaskujen parissa, mutta eipä kiirehditä hetkeäkään. Eletään sitä ennen oleva aika kunnolla niin kuin parhaaksi kukin näemme.

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Tallennettu kategorioihin Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät | Avainsanoina , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Pimeä marraskuu loppui auringonlaskuun