Lauantain tavoitteena oli labrata viikolla tekemäni Modx asiat uudestaan kotosalla. Tämä tavoite ei yks yhteen onnistunut, kun harhauduin matkan varrella harhapoluille. Nämä harhapolutkin kyllä liittyivät Modx Revolution julkaisujärjestelmään, mutta eivät olleet samoja asioita kuin viime viikolla tekemäni labraukset työharjoittelupaikassani. Aloin työstämään niin aukotonta dokumentaatio Modx Revolutionista kuin mahdollista. Tarkoitus on tehdä siihen selkeä työjärjestys, kun aloittaa tekemään tyhjästä uutta verkkosivustoa. Työ tulee olemaan haastava ja ongelmia täynnä, mutta kun kerran saan tuon kunnolla dokumentoitua niin jatkossa elämä on Modx:n parissa huomattavasti helpompaa! Sekä dokumentaatioon on sitten helppo tehdä päivityksiä sen mukaan, kun asiat muuttuvat.
Lauantaina asensin Modx Revolutionin useaan kertaan, sekä selvitin miten niin sanotun Friedly URL’s -toiminnon saa otettua käyttöön. Muutama tunti tuohonkin vierähti aikaa, mutta nyt tiedän miten homma tehdään ja enää kyseisen asian tekemiseen ei menekään aikaa kuin muutama minuutti.
Sunnuntaina jäi testailut vähemmälle ja täydensin vain tietoja muutamaan dokumenttiin, sekä kävin parin kymmenen kilometrin pyörälenkillä ja muuten viritin levätä. Mutta en siinä kyllä järin hyvin onnistunut, nimittäin ilta meni Väriä pimeään näyttelyyn liittyvien asioiden parissa. Aloitin laittamaan näyttelyn töitä kehyksiin. Niin ja suunnittelin MTJ-ART.COm sivuston ulkoista tyyliä. Tavoitteena on tehdä siitä jotain muuta kuin perus laatikkomainen, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa ja se on hyvin toimiva ratkaisu valtaosaan verkkosivuista. Jotenkin vain haluaisin tuoda tuolle sivustolle jotain muuta tyyliä ja ratkaisuja. Saapa nähdä mitä pystyn kehittämään ja etenkin mitä pystyn sitten toteuttamaan.
Google Analytics
Jälleen yksi kuukausi on taakse jäänyttä elämää ja se meinaa samalla sitä, että kuukausittaiset datapaketti ovat saapuneet Google Analyticsistä, jokaisesta verkkosivustostani erikseen.
Valonkuvaaja.com perussivustolla tilastot pysyivät sivustolle saapumisen suhteen samankaltaisina kuin viime kuussa eli lähes 80% saapuu hakukonetulosten kautta sivustolle. Tästä ilmiöstä on taatusti kiittäminen kunnossa olevaa hakukoneoptimointia. Tietysti sisältökin on niin laadukasta, että se vetää kävijöitä hunajan lailla luokseen ;)! Positiivisin ja merkittävin asia oli yli 300 kuukausittaisen yksilöidyn kävijämäärän rikkoontuminen, kävijöitä perussivustolla oli lopulta 312 henkilöä! Kiitos kaikille kävijöille ja eiköhän laiteta syyskuussa ennätykset taas uusiksi! Matka kohti hurjaa 1 000 yksilöidyn kuukausittaisen kävijämäärään on hyvässä vauhdissa, mutta paljon on vielä tuohon tavoitteeseen matkaa. Voi hyvinkin käydä niin, ettei sivustoni tuollaista suosiota tule koskaan saavuttamaan, mutta ainahan tavoitteiden pitää olla korkealla!
Myös se oli merkkittävä saavutus, että välitön poistumisprosentti putosi vihdoinkin alle 50%, tarkalleen 45,37%. Tuonkin kanssa on vielä paljon tekemistä, että saisi prosentit tavoittelemaani 33%.
Valonkuvaajan blogin tilastot eivät sitten olleetkaan noin hyvät. Kävijöitä oli sivustolla vähemmän, vaikka kuun puoli välissä näytti ennätykset paukkuvan blogissakin. Nyt kävijöitä oli 35 vähemmän kuin viime kuussa eli 240 yksilöityä kävijää, joka on edelleen hyvin paljon :)! Toisaalta blogissa viihdyttiin kerrallaan 3min 5sek joka on lähes kolminkertainen määrä heinäkuuhun verrattuna.
MTJ-ART.COM sivuston tilastot pysyivät hyvin samankaltaisina kuin koko Google Analytics seuranta aikana. Ihan siitä syystä, ettei sivustolla ole oikeastaan tapahtunut mitään koko seurannan aikana. Tuohon on tosin kovaa vauhtia tulossa muutoksia, mutta milloin uusi sivusto avautuu niin se on vielä hämärän peitossa. Sen voi kuitenkin luvata, ettei jos mitään järin kauheaa tapahdu elämässäni niin ensi vuoden aikana tulen julkaisemaan uuden nykyistä uljaamman mtj-art.com sivuston.
Työharjoittelun kolmas viikko
Niin se taas vain yksi viikko työharjoittelusta ja muutenkin elämästä on jälleen mennyt. Seuraavaksi tiivistelmää viikon tapahtumista ja tekemistäni asioista.
Maanantai ja tiistai menivät valokuvien parissa. Ensiksi hakusanoitin ja exporttasin & importtasin ja taas hakusanoitin yli 700 kuvaa. Sitten lopuksi ne vietiin Internetissä olevaan kuvagalleriaan, josta kyseisiä kuvia tarvitsevat henkilöt voivat niitä katsella ja tarvittaessa myös niitä ladata. Lataus- ja muilla prosessointi tauoilla tutkin Modx:ään löytyvää kirjallisuutta, sekä katselin Modx Revolutioniin liittyviä video tutoriaaleja, joten kovin oli taas tehokasta työskentelyä ;)! Tarkoitus on kohta taas palata Modx:n pariin ja jatkaa kesken olevaa verkkosivuprojektia, työharjoittelussa siis.
Keskiviikkona päivä vierähti työharjoittelussa Modx Revolutionin parissa ja etenkin sivustolle kirjautumiseen liittyvien asioiden piirissä. Aika erikoinen päivä oli, nimittäin oikeastaan ei tullut lainkaan ns. jumitettua missään vaiheessa. Projekti eteni harvinaisen tuskattomasti ja sainkin päivän aikana homman aika hienosti jo toimimaan.
Tein kirjautumislomakkeen, jonka oikein täytettynä päätyy kirjautuneille tarkoitetulle sivuston osaan, jota ei edes ilman kirjautumista näy. Jos kirjautuminen epäonnistuu päätyy salasanan / käyttäjätunnuksen muistutus sivulle. Sieltä löytyvän lomakkeen täytettyään käyttäjä saa sähköpostitse salasanan resetoinin suorittavaan toimintoon johtavan linkin. Joka johtaa automaattisesti uudestaan sisään kirjautumislomake sivulle. Ulos kirjautumisesta tulee näkyviin muistutus sivustolle niihin kohtiin joihin asiakas sen tahtoo tulevan. Uloskirjautumisen mahdollistavan linkin toin sivupohjaan tekemäni Chunkin avulla. Saakohan tästä sepustuksesta kukaan selvää ;)? No, kirjoituksen epäselvyys menköön väsymyksen piikkiin..
Oikeastaan ainut mitä en ehtinyt tekemään oli kirjautumislomakkeen ulkoasun muuttaminen, mutta siihenkin uskon tietäväni ratkaisun jota on tarkoitus jatkaa torstaina.
Torstai aamusta jatkoin Modx Revolutionin Login paketin säätämistä ja ne menivät niin kuin olin ajatellutkin, joten mitään ongelmia ei ulkoasun säätämisen kanssa tullut. Tein muutoksi niin Chunckiin kuin css-tiedostoon. Puolen tunnin muokkaamisen ja testaamisen jälkeen lopputulos näytti seuraavalta:
Asensin myös Modx Revolutionin netFinn palvelimelle. Asennuns meni ongelmitta, mutta lyhyen käytön jälkeen eivät enää kaikki valikot avautuneet Modx:n hallintapaneelissa mm. hyvin keskeinen System Settings. Ongelmaan ei löytynyt mitään järkevää syytä ja asensinkin sen vielä uudestaan ja tarina oli lopulta sama. Työharjoittelupaikan koodari sanoi, että on omissa testeissään törmännyt samanlaisiin ongelmiin nimenomaan netFinnin web-hotellipakeissa. Lopulta ei auttanut muu kuin asentaa palvelimelle Modx:n vanhempi versio Evolution.
Perjantaina tutkimustyö Modx Revolutionin parissa jatkui. Tutkin getResources paketin toiminnallisuutta, sekä aloitimme labratun sivuston siirtämisen tuotantopalvelimelle. Siirrettyä sivustoa emme vielä saaneet toimimaan, mutta löysimme kyllä jo tiedostot joihin muutokset pitää tehdä, joten ensi viikon alussa saamme vietyä tuon siirto projektin päätökseen.
Lähiverkkoprojektin saattaminen päätökseensä
Viikolla tuli käytyä koululla tussaroimassa, kuten opiskelutoverini asian ilmaisisi, lähiverkkoprojektin parissa. Ilta oli ongelmia täynnä kuten koko projekti on muutenkin ollut. Siitä huolimatta saatiin projekti vietyä päätökseen niiltä osin kuin olimme suunnitelleet. Se täytyy tosiaan sanoa, että huomattavasti enemmän tuli ongelmia vastaan kuin vastaavissa testeissä virtuaalikoneilla. Pitäisi testata tuota palvelin asiaa vielä virtuaalisesti, jotta saisi siitä työstettyä parempaa dokumentaatiota. Mutta yhtä kaikki nyt on labraukset fyysisten lähiverkkojen kanssa tehty.
Tuskailua uuden Heksun parissa
Alkuviikosta sain haltuuni päivitetyn version Heksusta ja kyllä oli kovin masentavaa katsoa niitä kaikkien jäljellä olevien tutkinto-osien pilkottuja vaatimuskohtia. Jos on ollut tähän asti paljon epätoivon tunteita tutkinnon suorittamisen suhteen niin nyt alkaa pahasti vaikuttamaan siltä, että arkku alkaa olla naulittu kiinni viimeistä naulaa myöten niin ja arkussa ovat toivon rippeet valmistumisen suhteen.
Jotenkin tuossa tovi sitten olikin jo sellainen tunne, että jo olemassa olevilla materiaaleilla onnistuisin näyttämään valtaosan jäljellä olevista tutkinnon osista, mutta nyt ei enää lainkaan tunnu siltä. Taisinkin jossain vaiheessa jo kirjoitella, että kasassa olisi jo 50% kaikesta materiaalista, mutta nyt pitää tehdä tuohon korjaus, materiaalia on varmaan kasassa 30% kaikesta vaaditusta. Noissa jäljellä olevissa osissa on niin paljon asioita joista en oikeastaan edes tiedä nimeltä mitään saati sitten oikeasti osaisin niihin liittyviä asioita.
Nyt työharjoittelun aikana ei yksinkertaisesti tule olemaan niin paljon aikaa, että voisin jotenkin saada nuo jäljellä olevat asiat kunnolla tehdyksi ja suuresti epäilen, etten edes niin että saisin rimaa hipoen T1 jokaisesta aihealueesta. Jonkinlaista kompensaatiotahan taas noissa kohdissa annetaan eli jos jotain oikeasti osaa niin huonoimpia kohtia katsotaan hiukan läpi sormien. Mutta kun tilanne on allekirjoittaneella se, ettei mikään kohta ole oikein hyvin hallussa vaan kaikki menee hipoen rimaa eli T1. Niin ja nyt tarkoitan lähinnä Ylläpitotehtävissä toiminen -tutkinto-osaa. Tosin ei tuo Käytöntuki osuuskaan kovin vahvoilla kantimilla ole. Luulin jo, että se olisi paremmin kasassa, mutta ei minulla taida olla oikein edes hajua koko hommasta.
Tulee olemaan kyllä kovin mielenkiintoiset viimeiset kaksi kuukautta tästä opiskelusta edessä. Niin tätä lukiessanne on tasan kaksi kuukautta aikaa toiseen ja toivottavasti Datanomi opintojen viimeiseen näyttökokeeseen eli se on 9.11. Asian tiimoilta on sovittu kouluttajan kanssa Heksu haastattelu ensi viikolle. Toivottavasti se avaisi selkeästi ne kohdat joihin on pakko saada materiaali ja mitä materiaalia? Tarkoitus ei ole palvelinhommia työkseen koskaan tehdä, mutta läpi noistakin asioista nyt vain olisi päästävä jotta sen tutkintotodistuksen saisin.
Se on taas sitten jo toinen ja vieläkin pitempi tarina, että onko tuosta todistuksesta lopulta mitään todellista hyötyä? Uskon ja toivon niin olevan. Ainakin itselleni sillä olisi suuri merkitys.
Jotenkin on myös alkanut tuntuman siltä, että olen panostanut ihan liikaa noihin kahteen ensimmäiseen näyttöön. Olisi pitänyt käyttää jo kesällä paljon aikaa noihin muihinkin osiin, mutta kun ei ollut yhtään hajua siitä mikä oikein tutkinnon vaatimuksiin riittää? Tutkintomateriaali on sen verran ympäripyöreää luettavaa, ettei siitä selkoa saa. Jos kysyy kouluttajilta mielipidettä dokumenteista ja sitä jostain onnistuu saamaan niin tulee sellainen vaikutelma, että dokumentaatio on aivan surkea ja siihen pitäisi ladata vielä kaikki maailmassa oleva aiheeseen edes jotenkin viittaava tieto. Ensimmäinen näyttö osoitti sen, että materiaa oli muutamiin kohtiin niin paljon, että niillä voisin näyttää AMK tutkinnonkin osia, joten ”hiukan” liikaa perustutkintoa varten tuli noita asioita availtua. Eihän siitä mitenkään haittaa oman tulevaisuuden kannalta ole, mutta ajatellen nyt tätä tutkinnon suorittamista niin sen suhteen taisin kesällä itselleni hallaa tehdä.
Vaikkakin onhan tämä näyttötutkinto ja lienee mahdollista sekin, että näyttäisin sitten nuo palvelin ja muut teknisemmät asiat joskus myöhemmin, kun niistä olen saanut tarvittavat materiaali kasaan. Mutta tuota vaihtoehtoa en edes tahtoisi ajatella vaikka ajattelenkin. En nimittäin jotenkin jaksa uskoa, että tuon marraskuun näyttöpäivien jälkeen jaksaisin pitkään aikaan tehdä mitään tutkimus / testaus työtä mikä liittyy noihin teknisimpiin asioihin tai palvelimiin. Tarkoitus on opintojen loputtua panostaa täysillä laaja-alaisesti digitaalisen viestinnän asioihin! Sitä sarkaa tuolla osa-alueella riittää nimittäin usean ihmiselämän verran ja tietysti haluaisin oppia niistä kaiken :)! Sekä palan halusta päästä liikkumaan luontoon ja valokuvamaan tätä hienoa Tellus planeettaamme!
Lokomotiv jääkiekkojoukkueen lento-onnettomuus
Venäjällä putosi keskiviikkona 7.9. lentokone Jaroslavin lähellä. Koneessa oli KHL joukkueen pelaajia ja muuta joukkueen henkilöstä sekä koneen miehistö. Matkustajista vain kaksi jäi henkiin ja heidänkin tila on kovin huono, menehtyneitä oli 43 henkeä.
Joukkue oli yksi KHL sarjan menestyneimmistä seuroista. Turman johdosta sarjan avausta on siirretty. Alun perin sarjan piti alkaa onnettomuutta seuranneena päivänä.
Onnettomuudessa menehtyivät seuraavat henkilöt
Maalivahdit
Stefan Liv (Ruotsi, 1980)
Aleksander Vjuhin (Venäjä,1973),
Puolustajat
Vitali Anikejenko (Venäjä, 1987)
Mihail Balandin (Venäjä, 1980)
Robert Dietrich (Saksa/Kazakstan,1986)
Marat Kalimulin (Venäjä,1988)
Karel Rachunek (Tshekki, 1979)
Ruslan Salei (Valko-Venäjä,1974)
Maksim Shuvalov (Venäjä,1993)
Karlis Skrastins (Latvia,1974)
Pavel Trahanov (Venäjä,1978)
Juri Uritshev (Venäjä,1991).
Hyökkääjät
Pavol Demitra (Slovakia,1974)
Aleksander Galimov (Venäjä,1985)
Artjom Jartshuk (Venäjä,1990)
Aleksander Kaljanin (Venäjä,1987)
Aleksander Vasjunov (Venäjä, 1988)
Andrei Kirjuhin (Venäjä,1987)
Nikita Kljukin (Venäjä,1989)
Jan Marek (Tshekki,1979)
Sergei Ostaptshuk (Valko-Venäjä/Venäjä,1990)
Daniil Sobtshenko (UkrainaVenäjä,1991)
Pavel Snurnitsin (Venäjä,1992)
Ivan Tkatshenko (Venäjä,1979)
Gennadi Tshurilov (Venäjä, 1987)
Josef Vasicek (Tshekki, 1980)
Päävalmentaja
Brad McCrimmon (Kanada)
Koneen miehistö
Andrey Solontsev
Igor Zhevelov
Sergeí Zhuravlyov
Vladimir Matyushkin
Jelena Sarmatova
Nadezhda Maksumova
Jelena Shavina
Muut matkustajat
Juri Bahvalov
Aleksander Beljajev
Alexander Bjuhin
Andrei Zimin
Aleksander Karpotsev
Igor Korolev
Nikolai Krivonosov
Jevgeni Kunnov
Vjatsheslav Kuznetsov
Vladimir Piskunov
Jevgeni Sidorov
Lähde: Venäjän jääkiekkoliigan KHL:n verkkosivut ja Venäjän hätätilaministeriö
Hyvää viikonloppua kaikille!
Markus Kauppinen – Valonkuvaaja