Lähiverkkoprojekti, näyttömateriaalin luovutus, Blogger

Ilosaarirock 2011 - Neljä RuusuaViime viikonloppuna en voinut käytännössä lainkaan tehdä mitään dokumentaatioiden hyväksi lauantaina ja sunnuntaina, koska se meni juhlavieraana ollessa. Olihan se joltain osin vapauttavaa, kun tiesi ettei voi yksinkertaisesti tehdä mitään opiskeluun liittyvää, mutta hyvin hyvin pieneltä osin tuolta tuntui. Kyllä se tunne enimmäkseen oli päin vastainen, koska normaali viikonlopun ollessa kyseessä oli ollut todella paljon aikaa hioa dokkareita. Nyt dokkarit jäi käytännössä oikolukematta ja niissä kun on todella paljon kirjoitus virheitä, kuten on näissä blogeissakin vaikka parhaan mukaan yritän kirjoittaa jotenkin oikein. Niimpä maanantaista torstaihin menikin pääosin kirjoitusvirheiden korjailuun.

Eihän tuo tutkinto tule kaatumaan kielioppivirheisiin, mutta ei virheitä täynnä olevaa tekstiä ole mukavaa lukea ja ei siitä meinaa sitten edes saada selvää mitä kirjoittaja yrittää kertoa. No, eihän tuolle mahtanut oikein mitään, mutta harmittaa silti todella paljon. Itse, kun odotan tutkinnon suhteen kovin paljon. Olisin halunnut siksi siihen kaiken mahdollisen ajan käyttää.

Bonukseksi teloin vielä vasemman polveni kotona olevaan puiseen kenkätelineeseen, vasen polvi on jo muutenkin surkeassa kunnossa ja nyt tuli taas yksi raju isku lisää. Saapa nähä miten kauan se pysyy ylipäätänsä jotenkin kasassa? Polven telomista pitäisi välttää, mutta taas tuossa epäonnistui kun väistelin eteisenkäytäsvässä olleita matkalaukkuja. Polvi turposi ja kipeytyi hyvin samanlaiseksi kuin ennen polven leikkausta. Ei mennyt siis viikonloppu putkeen, ei..

Viikolla oli myös oma hääpäivä, mutta sen vietto sujui kuten koko kesän ja kesääkin edeltävän ajan eli käytönnössä kokonaan opintoihin liittyvissä asioissa. Ehkäpä ensi vuonna tuotakin päivää voi sitten jotenkin paremmin viettää. Eihän tätä opiskeluaikaa ole paljoa jäljellä, mutta jotenkin nopeammin saisi loppu opiskeluaika kulua. Nyt nimittäin alkaa pikku hiljaa olemaan ihan finaalissa, vielä pitäisi jaksaa 93 päivää.

Niin ja tuli käytyä vuosittaisessa hammasbingossa ja tällä kertaa löytyi kolme pientä osumaa. Perustarkastus näytti nollaa, mutta sitten röntgen säteet paljastivat viime vuonna alkavina olleet reijät yhä vain edenneiksi :(. Puudutus ja poraus hupia on tiedossa ensi viikolla näyttökokeen jälkeenkin, niin nuo sanat saatavat hyvin kuvata myös presentaatiotanikin 😉

Lähiverkkoprojekti

LähiverkkoprojektiSunnuntai iltana työstin vanhan lähiverkkoprojektin pohjalta dokkaria ja lisäsin uusia mietelmiä sekaan, sekä tein pohjatyötä uusintoa varten. Tämä työ osoittautui osittain turhaksi, koska emme viikolla ehtineet toteuttaa projektia kokonaan.

Ensiksi projekti siirtyi maanantailta keskiviikoksi ja sitten keskiviikolta perjantaille, jolloin saimme lähiverkon fyysisesti koottua ja asennettua kaikkiin kolmeen palvelimeen Windows Server 2008 R2:t sekä perus asetukset saatiin myös säädettyä. Ongelmia ei liiemmin tullut ja saatiinkin projekti hyvin suunnitelmien mukaisesti käyntiin. Projektia on tarkoitus jatkaa maanantaina tai viimeistään torstaina.

Toivottavasti saataisiin tuo lähiverkkoprojekti ensi viikolla valmiiksi, nimittäin muuten jää näytöstä monia kohtia täyttämättä. Tai ehkä nyt jokaiseen kohtaan jotain materiaalia löytyy, mutta tuolla lähiverkkoprojektilla suunnittelin täyttävän kattavammin muutamia tutkinnon kohtia. No, ei nyt auta tuota vielä murehtia, kun tuotakin ennen on monia muitankin asioita murehdittavana. Alkajaiseksi näyttömateriaalin viilaaminen ja sitten se näyttötilanteen presentaatio, jota on paikalla katsomassa näytön vastaanottajat sekä opiskelutoverit.

Näyttömateriaalin luovutus

Maanantaina lähdin aamulla kouluun, koska silloin oli alunperin tarkoitus laittaa tuo lähiverkkoprojektti käyntiin. Ei kuitenkaan laitettu, koska jo vanhemassakin materiaalissa oli vielä paljon työstettävää, kuten oikoluku. Yritin ottaa avukseni Wordin oikolukua, mutta sehän ei koulussa onnistunut, koska meillä on englannin kieliset ohjelmat ja niissä ei oikolukua suomeksi oletuksellisesti ole. Maksua vastaan kylläkin paketin saa hankittua, mutta siihen en ryhtynyt vaan lähdin kotiin, kun kotona on suomi versio Officesta. Maanantai menikin tärkeimpiä dokkareita siistiessä. En tiedä mitä mieltä olette Wordin oikolukijasta, mutta ainakin itseäni se auttoi todella paljon. Sen avulla sain satoja kirotus vihreritä korjattua. Nyt ainakin osa dokkareista on jonkin verran kieliopin osalta luettavammassa muodossa. Pidemmässä käytössä tuli sellainen ongelma aika ajoin, että korjauskieli vaihtui Englanniksi vaikkei asetuksissa ole muuta kuin Suomi korjauskielenä. Mielenkiintoista. Lisäksi, kun sitten yritti vaihtaa englantia suomeen se ei onnistunut kuin vasta 3-4 kerralla ja välillä Word jumittui kokonaan. Tässä olisi pikku päivitys paikallaan.

Tiistaina kello 14:46 kävin sitten koululla luovuttamassa ensimmäiseen näyttöön olemassa olevat materiaalit. Vielä on näyttötilanteeseen aikaa dokkareita hio, mutta kyllä se periaatteessa ekän näytön osalta oli jo tuossa tiistaissa.

Nyt pitäisi sitten jostain kaivaa tietoa ja osaamista ensi viikon näyttökokeen presentaation tekemiseen! Sekä omat doksut pitäisi lukaista läpi, jotta osaisi sitten näytössä esitettäviin kysymyksiin edes hiukan jotain vastailla. Kysymyksiä on tiedossa niin materiaalista kuin materiaalin puuttumisesta. Kauhulla odotan ensi viikkoa, mutta toisaalta kyllä toivonkin sen näyttöhetken jo koittavan niin kauan sitä on jo ehtinyt odottaa. Tilanteen jälkeen on sitten tieto siitäkin millainen näyttökoe käytännössä on? Ehkä sitten se marraskuussa olevaa toista näyttö on helpompi odottaa, tarkoitan ettei sitten tarvitse sitä panikoida yhtä paljon kuin tätä ensimmäistä. Huomasitteko, puhuin jo marraskuun näyttökokeesta ;). Alkaakos sitä luottoa itseä kohtaa pikku hiljaa löytymään..

En usko. Tuo nyt jotenkin vain kirjoituksen huumassa lipsahti ja jätin sen nyt jostain syystä siihen. Sillä ei vieläkään ole mitään takeita siitä, että edes tuosta ekasta rastista selviydyn saati sitten marraskuun neljän osa-alueen näytöstä :(. Näissä kahdessakin osa-alueessa on ollut todella paljon työtä. Voihan tietysti osaa jo nyt olemassa olevasta materiaalista käyttää marraskuun näytöissäkin, mutta pitää vielä aikas paljon tuottaa lisääkin materiaalia.

Ismo Alanko & Kimmo Pohjonen, Syvä maanantai

Viikolla tapahtui jotain positiivistakin ja yksi näistä hetkistä oli se, kun vastaan tuli Toutube video jossa musisoi Kimmo Pohjonen ja laulun hoitaa Ismo Alanko. Löytö on siitä hyvä, että miehet ovat yhdessä taas josta muistui mieleen toive siitä, että toivottavasti vielä jossain vaiheessa Ismo Alanko säätiö palaisi alkuajan porukalla takaisin keikoille! Tuosta tapausta voisin lähteä pidemmänkin matkan päähän katsomaan.

Takaisin Syvä maanantai kappaleeseen. Kappaleessa palataan mielestäni Ismo Alangon 90-luvun soolotuotannon tunnelmiin. Tuoaika kausin Alangon tuotannossa on kaikista lähimpänä sydäntäni. Heinoja ovat muutkin aikakaudet, mutta eri sooloprojektien materiaali on kokonaisuudessaan itselleni mieluisinta. Niissä maalailaan hienoja tarinoita ja kuulijan tulee pysähtyä kuuntelemaan tarinaa sekä musiikkia. Ne eivät ole mitään renkutuksia jotka ovat täynnä tyhjää ja turhanpäiväisiä asioita,  kuten esimerkiksi musiikki joka sisältyy määritteeseen ”hyvä tanssimusiikki”. Tuohon määritykseen sain oppia tämän kesän aikana ja totesin, etten onneksi tiedä siitä juuri mitään tai siis niistä kappaleista jotka nuo kriteerit täyttävät. Tuosta tietämättömyyden tiedosta olen kovin iloinen :), sillä en edes tahdo tietää mitä musiikkia tuohon kuuluu saati sitten kuulla sitä musiikkia.

Onhan Alangon 90-luvun soolotuotanto kovin usein syvissä vesissä soutamista ja aina ei kovin paljoa iloita tai muutenkaan valoista tulevaisuutta maalata, mutta juurikin näistä syistä ne kappaleet jotenkin vain iskevät sisimpään. Onkin mielenkiintoista nähdä ja kuulla mitä Ismo Alanko seuraavaksi meinaa julkaista? Onko tämä kappale suuntaa-antavaa vai ei? Jatkuuko projekti duona Tehon kanssa vai tuleeko jokin uusi kokoonpano? Vuosi 2011 on Alangon sapatti vuosi, mutta ensi vuonna jotain uutta julkaisuakin kaiketi on tulemassa. Sitä odotan suurella mielenkiinnolla!

Tässä vielä teille kaikille Syvä maanantai -kappale, joka usean kymmen soitto kerran jälkeen alkaa kuulostamaan aina vain paremmalta. Äänentallenus laadusta huolimatta soitanto tuo hienoja äänikuvia silmien eteen. Tätä musiikkia olisi hieno kuunnella esim. korpimetsässä kulkiessa tai pimeinä sateisina syys öinä sekä olisi hyvää taustamusiikkia maalaamiselle, kunhan vain ehtisi joskus maalata..

Luo ilmainen blogi Bloggerilla

Jo 1999 julkaistu Blogger on tullut muutaman kerran vastaan ja mennä viikolla jälleen kerran. Hiukan tuli tuota tutkittua ja tunnissa kolme blogia luotua (Valokuvaus blogi, Web-ohjelmointi blogi ja On mulla unelma), hiukan lipesi tuo itsehillintä näin dokumentaatioiden kielioppivirheiden korjauksen ohessa. Painotan kuitenkin, että tämä Valonkuvaaja blogi tulee olemaan se pää blogini jatkossakin. Nuo uudet blogit ovat ainakin toiseksi enemmän ja vähemmän kokeellisia tapauksia. Ja tuskin tulen niihin kirjoittamaan varsinaisesti mitään uutta tekstiä vaan julkaisen täällä kirjoittamistani asioista kopioituja juttuja vain jaotellummalla tavalla eri blogeissa.

No, ihan mukavana kevennyksenä tuo meni ja taas tuli muutama paikka lisää joiden kautta jonkinlaista tunnettavuutta voi taas hitusen tulla lisää! Niin ainakin sivujen näkyvyys kohenee taas jonkin verran, kun tein tietysti jokaiseen blogiin linkitykset kaikkiin verkkojulkaisuuni.

Bloggerista löytyi myös hyvin mielenkiintoinen haku toiminto. Nimittäin sen voi määrittää niin, että se hakee luodusta Blogger blogista sekä niiltä sivuistoilta joita olet lisännyt linkki widgettiin. Joten jos joku tuolla tekee hakuja niin tulee hauissa esille myös koko Valonkuvaaja.com sivuston sisällöstä löytyvät hakusanaan liittyvät asiat. Mielestäni tuon on erinomainen asia.

Pääsyy alunperin tuon Bloggerin esiin ottamiseen oli se, että tahdoin kertoa siitä vinkkinä ratkaisuksi kaikille joilla on akuutti tarve blogille. Tuon käyttöönottoon ei mene montaa minuuttia ja ulkoasunkin saa muokattua muutamassa minuutissa, joten nuokaan eivät ole käytön esteenä. Tuolla saa helposti ja hienosti toteutettua esimerkiksi opintoihin tai työharjoitteluun liittyvän bloginsa.

Elektroni.fi- ja Sadkitten.com – eivät toimita tilauksia

Kannattaa välttää tuotteiden ostamista kyseisistä paikoista. Itse tilasin heinäkuun alussa Elektroni.fi:stä yhden kamera-akun ja en ole sitä vieläkäänn saanut vaikka toimitus piti tapahtua alle viikossa. Taitaa jäädä rahatkin takaisin saamatta..

Lisää tietoa asiasta kuluttajaviranomaisen sivulta löytvästä tiedotteesta.

Hyvää viikonloppua kaikille!

mtj-art. Get yours at bighugelabs.com

Kategoria(t): Blogit, Linkkivinkit, Testaus, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.