Itsenäisyyspäivä, Mtj-Art.com sivuston optimointia

Muumien jouluViime viikonloppuna lauantaina tuli bongattua tipuja parvekkeelta, siis pikkulintusia. Havaintoja ja kuvatalletuksia tein talitinteistä ja sinitiaisista.

Aurinko paistoi ja olo suhteet olivat kuvauksen kannalta hyvin optimaaliset, mutta silti en onnistut saamaan kuin muutaman ok tasoisen kuvan noista pikkulinnuista.

Selityksiä pitää aina olla ja niin on nyt minullakin. Tuo kuvauskalustoni ei ole oikein sopiva lintujen kuvaamiseen. Pitäisi olla todella valomoimainen ja vähintään 300mm objektiivi, jossa sitten vielä 1.4-2.0 kertoiminen telejatke niin sitten saattaisi olla paremmat mahdollisuudet hyviin lintukuviin. Mutta eipä nyt valokuvaamisesta enempää vaan mennään viikon tapahtumiin.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäysyyspäivä 2011

Itsenäisyyspäivänä satoi tämän talven ensilumi. Lunta tuli sen verran paljon, että lumipallojenkin tekeminen onnistui ongelmitta.

Itsenäysyyspäivä 2011

Mtj-Art.com sivuston työstäminen jatkui

Lauantaina jatkoin Modx Revolutionilla toteuttamaani Mtj-Art.com sivustoa. Tein nyt työlistalla olleen tiedotteet sivun valmiiksi tai no toimivaksi ainakin. Valmis se ei ole vielä sen takia, ettei systeemit toimi täysin niin kuin tahtoisin.

En kyllä tiedä onko siitä kovin helposti edes mahdollista saada sellaista kuin ole visioinut, varmasti se on mahdollista, kun kaikki on vain koodia, mutta miten omat eväät siihen nyt riittävät?

Kyllä homma toimii riittävän hyvin nytkin, mutta toistaiseksi on sellainen ongelma, että jos artikkelissakin on oma kuvansa näkyy se tiedotteet listauksessa, erillisen listaus kuvan lisäksi. Ongelmaahan ei sinänsä ole, kun asia toimii niinkin, että laittaa julkaisuun vain artikkeliin kuvan mukaan ja se sitten näkyy listaussivulla.. mutta kun haluan homman toimimaan myös aikaisemmin kuvaamassa tilanteessa.

Kyseinen toiminto ei ole välttämätön omalla sivustollani, mutta erääseen toiseen projektiini kaipaisin tuota. Pitäisi toteuttaa pienimuotoinen tuotteiden listaaminen. Tuotelistassa on tuotteet pienine kuvineen ja sitten yksittäistä tuotetta klikattaessa tulee eenmmän tietoa tuotteesta ja isompi tuotekuva.

Viikolla otin sivuprojektiksi myös sivuston nopeuden optimoinnin. Optimointiin käytin avukseni kahta palvelua: Google Page Speed Online ja  WebPageTest. Seuraavaksi tiivistelmä optimoinnin tuloksista. Tulokset ovat Mtj-Art.comin etusivusta.

Waiting

Google Page Speed Online

5.12.2011 > 84/100

6.12.2011 > 92/100

7.12.2011 > 93|94 /100

8.12.2011 > 93|94 /100

9.12.2011 > 88/100

Testing

WebPageTest

5.12.2011 > 84/100

6.12.2011 > 89/100

7.12.2011 > 89/100

8.12.2011 > 85/100

9.12.2011 > 89|93 /100

Testing

Maanantaina projekti alkoi ja silloin sain testiajan huonoimmat lukemat 84/100 molemmista sovelluksista. Maanantaina ja tiistaina sain optimoitua sivustolla olevat kuvat sekä tehtyä parannuksia sivuston CSS-tiedostoon. Lisäksi tein parannuksia sivuston välimuistiasetuksiin ja sainkin näin Googlesta jo yli 90 pistettä.

Keskiviikkona painiskelin asian parissa useita tunteja, mutta en saanut paljoakaan enää sivuston nopeutusta parannettua. Muutin vielä muutaman .png -kuvan .gif -kuviksi ja näin sain kyseisiä tiedostoja pienennettyä huomattavasti.

Tein vielä muutamia HTTP header muutoksia, mutta oikeastaan muuta en enää pystynyt tekemään. Google Page Speed tulokseksi sain keskiviikkona välillä 94/100, mutta useammin tuli 93/100. Monet parannukset joita pitäisi vielä tehdä liittyvät AddThis palikkaan ja sen asetuksiin. Niitä pitäisi päästä muokkaamaan, mutta se ei ole toistaiseksi mahdollista.

Etsin tuosta asiasta tietoa monilta keskustelupalstoilta ja siellä oli erilaisia vinkkejä asian ratkaisuun. Sekä myös mielipiteitä ettei sivuista tarvitse saada yli 90/100 pisteitä. Noinkin nopeat sivut ovat jo todella nopeat. Niin ja löytyi sieltä linkki AddThis sivustolle ja kohtaan Code Caching, jonka kautta voi pyytää koodin ja sitten hallita sen välimuisti optimointia. Lähetin pyynnön ja saapa nähdä miten viestin saatuani pystyn tuota, hyvää ja hienosti toimivaa, palikkaa säätämään?

Torstai aamusta jatkoi aiheen parissa vielä muutaman tunnin ajan. Tein vielä joitakin muutoksia välimuistin optimointiin sekä muutin lisää kuvia .jpg/.png > .gif -tiedostomuotoon. Testituloksiin näillä muutoksilla ei ollut parantavaa vaikutusta. Googlen Page Speed antoi nyt useimmin tulokseksi 94/100 ja vastaavasti WebPageTestin tulos heikkeni, tosin heikennystä tuli Cookiesiehin ja CDN tietoihin, joita tuo Google ei taida pisteyttää lainkaan, ei ainakaan leivänmuruja.

Ennakkoon asettamani tavoite 95/100 pistettä ei näin ollen tällä kertaa onnistunut. Kauaksi tavoitteeni ei jäänyt, vaan harmittavan lähellä. Tarkkailen asiaan vielä aktiivisesti lähiaikoina ja oletan / toivon, että tuosta Googlen Page Speedistä saattaisi vielä tulla 95/100. Nimittäin noissa Googlen tuloksissa näkyy vielä muutamia kuvia jotka ovat jo muutettu .gif -muotoon ja siten pienentyneet oleellisesti vielä noissa tuloksiin vaikuttaneista kuvista. Toivottavasti nuo riittävät nostamaan pisteet tavoitteeseeni, mutta jos ei niin ei sitten.

Perjantai aamuna tein vielä testit uudestaan ja nyt taas oli WebPageTestin tulos parantunut (93/100 paras tulos) ja vastaavasti Google Page Speed huomattavasti huonontunut (87/100 huonoin). Mitä muutoksia en ollut tehnyt eilisen jälkeen. Googlen huonontunut tulos johtui siitä, ettei se nyt jostain syystä löydä kaikkia niitä tehtyjä asioita sivuston palvelimelta jotka se eilen löysi.

Joten näin vinkkinä muillekin sivustojen optimoijille, että noihin testituloksiin kannattaa suhtautua varauksella, koska ne tuntuvat noinkin paljon heittelevän. Ainakin tuohon Google Page Speed testiin.. ainakin näissä omissa testeissäni. Kenties myös palvelimella on jotain vaikutusta asiaan, jos siellä sattuu olemaan jotain ongelmaa samaan aikaan niin, ehkä sekin näkyy noissa tuloksissa?

Yhtäkaikki ihan mielenkiintoin projekti jossa saldoksi jäi noin 10 pistettä optimoidummat sivut niin ja sivujen latausaika nopeentui myös puolitoista sekuntia. Nyt ensilataus kestää 2,374 sekuntia ja uudelleen lataus 1,092 sekuntia. Nuo tulokset ovat viiden eri WebPageTest sovelluksella tehdyn testin keskiarvotulokset.

Hyvää viikonloppua kaikille!

mtj-art. Get yours at bighugelabs.comMarkus Kauppinen – Valonkuvaaja

 

Kategoria(t): Blogit, Testaus, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.