Kuluneen vuoden aikana olen kirjoitellut muutamia havaintoja hoitopöydän ääreltä ja nyt on yhden uuden havainnon aika. Niin ja kyllä tätä havainnointia on tapahtunut päivittäin vaikkei niitä juurikaan ole tänne virtuaalimaailmaan ilmestynytkään. No, takaisin aiheeseen.
Lapsen kasvamista ei välttämättä ole kovin helppoa huomata, kun hänen kanssaan on lähes kaiken aikaa tekemisissä. Kuten ei niitä muutoksia omassa kehossakaan yleensä huomaa, kun kaikki tapahtuu niin hiljakseen.
Vaatteet ovat yksi parhaimmista tavoista havahtua lapsen kasvuun, kun ne tuppaavat jäämää nopeasti pieniksi. Asiaa ei helpota lainkaan se, että mitoitukset ovat lasten(kin) vaatteissa aivan mitä sattuu. Toisen valmistajan 60cm potkupuku on samankokoinen kuin toisen valmistajan 80cm potkari!
Koita nyt sitten tässä pitää vaatekaapin kiertokunnossa ja ostaa kaupasta sopivaa vaatetta. Toivoa sopisi, ettei heitot olisi noin suuria. Onneksi tuo nyt ei ole ihan normaalia, mutta 1-2 koon heitot ovat kylläkin arkipäivää.