Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Etelä-Suomea myöden päästiin nauttimaan revontulikauden avajaisista 🙂 (tai ainakin itselleni sitä se oli). Revontulien näyttävyys meni omalla listallani sijalle kolme. Kuvien laadun osalta yö meni sijalle kaksi.
Seurana lepakoita, rusakoita ja kettu
Yöseuranani kuvausreissulla oli lepakoita, rusakoita ja kettu. Lisäksi jokin lintukin yössä huhuili niin juuri huhuili eli tietojeni mukaan oli jokin pöllö. Laitteiston ja etenkin taitojen puutteesta en seuralaisistani kuvia saanut otettua.
Lepakot olivat hurjia seuralaisia. Ensiksi en edes tajunnut mitä lähelläni viuhui, mutta sitten näin niistä vilauksen. Edellisestä lepakko havainnosta onkin jo kulunut aikaa. Joskus 90-luvun lopun mökkireissuilla edellisen kerran näitä siipiveikkoja tuli bongattua.
Aluksi näkyivät silmin lopulta vain ruudulla
Revontulet olivat tällä kertaa niin voimakkaita, että ne pystyi havaitsemaan paljain silmin aivan kaupungin tuntumassakin. Tätä hienoa jaksoa ei tosin kovin kauaa kestänyt vaan ne alkoivat hiipumaan ja lopulta ne näkyivät värillisinä vain kameran ruudulla pitkän valotusajan jälkeen.
Markus Kauppinen – Valonkuvaaja