On ollut hieno viikko säiden ja muidenkin tapahtumien puolesta! Eihän viikko nyt yhtä juhlaa niin sanotusti ole ollut, mutta koitan kuitenkin keskittyä tällä kertaa positiivisten asioiden kertomiseen.
Yksi Kotokulmilta-valokuvanäyttelyn tauluista putosi
Kolmas valokuvanäyttelyni, Kotokulmilta, alkoi tämän viikon maanantaina. Näin vuoden kestänyt projekti pääsi vihdoin maalisuoralle.
Tiistai aamuna sain viestin kirjastolta, jossa kerrottiin yhden näyttelytaulun pudonneen ja lasin hajonneen täysin. Ei mikään mukava uutinen, mutta näitä sattuu. Onneksi ei ole aiemmissa näyttelyssä noin tapahtunut.
Eihän siinä sitten muuta, kuin mahdollisimman nopeasti kirjastolle kehystä vaihtamaan. Kuvakin oli kärsinyt pahoin. Toista teetettyä kappaletta kyseisestä kuvasta minulla ei ole, joten kuvaa en vaihtanut, eikä ole tarkoitus vaihtaakaan. Nyt siitä tuli uniikimpi ja ehkäpä jopa taideteos ;).
Kyseisen kuvan uudesta ilmeestä huolimatta toivon, ettei enempää tauluja näyttelyn aikana putoa. Siksi kävinkin teippaamassa sähköteipillä kaikkien taulujen ripustinkoukut.
Yle Radio Hämeen haastattelu näyttelyn tiimoilta
Ripustusta korjatessa paikalla kävi myös Yle Radio Hämeen toimittaja, Markku Karvonen, tekemässä jo aiemmin sovitun haastattelun.
Edellisenä päivänä ja yönä ajatus haastattelusta jännitti todella paljon, mutta itse tilanteessa jännitys ei ollut enää niin suuri. Jännitystilaa varmaankin osaltaan madalsi suurehko harmitus pudonneesta taulusta.
Haastattelu meni hyvin ja lopputulos kuulosti hyvältä. Ainut harmittava asia oli se, etten saanut lupaa julkaista haastattelu jälkikäteen. Sen verran hyvin se meni, että olisin sen luvan saatuani julkaisut näyttelystä kertovalla sivulla.
Vaikka kyseessä olikin merkittävä haastattelu, ei sitä kuitenkaan julkaistu Yle Areenassa. Joten sen elinkaari jäi valitettavasti siihen yhteen julkaisukertaan.
Valonkuvaajan.com sivustolla kävijäpiikki
Kotokulmilta näyttelyn johdosta VLK-sivustolla on tullut kävijäpiikki. Odotankin mielenkiinnolla, että meneekö näyttelyn aikana tai sen jälkeen 3 000 yksilöidyn kävijän rajapyykki rikki?
Pitkä matka tuohon ei enää ole, mutta jonkin verran kuitenkin. Olisihan se mukavaa, jos nyt kolmannen näyttelyn aikana menisi 3 000 kävijän rajakin rikki :)!
Hyvää viikonloppua teille kaikille ja tervetuloa vielä 9.2. asti Kotokulmilta näyttelyyn Hämeenlinnan pääkirjastoon!
Markus Kauppinen – Valonkuvaaja