Pyhäinmiesten päivänä ahdistus ja jumitus hiukan hellittivät. Sen johdosta sain enemmän jotain konkreettista aikaiseksi dokumentaatioiden suhteen. Tosin kyllä se tuskaista yhä oli. Jossain vaiheessa oli muutama hetki, kun pystyin oikeasti unohtamaan kaiken muun paitsi sen dokkarin jota työstin. Ajatukset vain harhailivat kaikissa tekemättömissä dokkareissa ja kovaan vauhtia lähestyvässä toisella näyttökokeessa. Ohessa olevat kuvat ovat pyhäinpäivältä, mutta vuoden takaa, tosin samaltahan se näytti tänäkin vuonna.
Se miten näyttökoe meni ja miten siten kävi koko datanomiopintojeni selviää, kun luet tämänviikkoisen blogini. Lisäksi blogista saattaa löytää jotain muutakin mielenkiintoista!
Dokumentoinnista
Viime lauantain tosiaan sain taas jostain lisää voimia ja paremman otteen kirjoittamiseen. Yksi syy on varmasti se, että jo viikkoja kiusannut silmän luomen tulehdus osoitti paranemisen merkkejä > ei ollut kipeä saati sitten kutissut järkyttävästi. Lisäksi sain jotenkin itselleni uskoteltua, ettei se maailma sittenkään varmaankaan kaadu vaikein tuosta tutkinnosta tulevalla viikolla läpi pääsisikään ja että jokin aika on toisen näytön jälkeen aikaa täydentää materiaaleja. Siten yrittää saada tutkinto suoritettua tai vastaavasti korottaa saatuja numeroita.
Lauantaina tuli lisää materiaalia jonkin verran virtualisointiin ja pienempiä täydennyksiä useampaankin dokumentaatioon. Tietokoneen ääressä tuli jumitettua kahdeksan tuntia ja muu aikakin tuli enemmän ja vähemmän taas pohdittua opiskeluun liittyviä asioita sekä enenemissä määrin myös opiskelujen jälkeistä aikaa. Eikä vähiten mahdollisuuksia työllistyä.
Sunnuntaina matka jatkui Windows Server 2008 R2 dokumentaation parissa. Täydennystä tuli reilusti lisää etäyhteyksiin, tietoturvaan ja varmuuskopiointiin liittyviin asioihin tai oikeastaan kirjoitan nuo kaikki kohdat kokonaan, koska aiemmin ei niistä paljoa vielä tarinaa ollut olemassa.
Maanantainakin tekemistä oli jäljellä enemmän kuin aikaa, mutta ei tuota aikaa rajattomasti ole olemassa edes tähän tutkintoon käytettäväksi jotenkin päätin, että maanantai iltana siinä vaiheessa, kun pää on niin jumissa ettei mitään uutta enää synny laitan pelin poikki. Tämä hetki koitti kello 19:36, tuossa vaiheessa oli tahkoamista noin 11 tuntia jo takanapäin ja perus tyyliin lähes ilman taukoja. Ei ole lainkaan ihme, että ”hiukan” oli polla tuossa vaiheessa jo jumissa ja levon tarpeessa.
Täydennystä dokumentaatioihin kuitenkin syntyi päivän aikana suunnitellusti esim. tietokantoihin, tiedon suojaamisen, verkkokaupan tekemiseen, käyttötapaprosessin kuvaamiseen sekä oman työympäristön (ja työn) kuvaus. Lisäksi muutamia rivejä sinne ja tänne eri dokumentaatioihin ns. täsmä täydennyksiä.
Se, että riittivätkö nämä viime päivien maratooni suoritukset sitten täydentämään loput aukot tutkintovaatimuksista on eri asia? Tosin hyvä asia on se, että tuo selviää jo tällä viikolla ja teille blogin lukijat, itseassiassa jo tässä blogissa! Toivottavasti riittää, enempää en kerta kaikkiaan ehtinyt / pystynyt saamaan aikaiseksi..
Tiistaina oli aika sitten laittaa torstaina olevaa toista näyttökoetta varten jonkinlainen raami ja suunnitelma esitykselleni. Olin tosin jo tehnyt suunnittelu työtä muutaman viimeisen viikon ajan iltaisin / öisin, joten jotain hahmotusta oli jo olemassa ennen tiistaitakin.
Joten oli kovin vaikeaa ryhtyä toimeen ja tulikin ”pakoiltua” aamulla vastuuta mm. pyykin pesulla ja tekemällä Google+ palveluun sivut: Valonkuvaaja.com ja Mtj-Art.com. Tuo Google+ on toistaiseksi jäänyt kovin etäiseksi ja ei ole tullut juuri käytettyä. Joten nyt tekemäni sivutkin saattavat jäädä (ainakin aluksi) vähäiselle käytölle, mutta pitihän nyt tuonnekin palveluun omille projekteille sivut luoda! Todennäköisesti tovin kuluttua noillekin sivuille saa automaattilinkityksen esim. WordPressistä ja siten alkaa sitten tuonnekin tulemaan sisältä, samalla tapaa kuin Facebook sivuille. Google+ sivujen teko kävi nopeasti ja oli helppoa.
Kyllä se ote myös esityksen työstämiseenkin löytyi ja sainkin päivän aikana tehtyä seitsemän sivuisen Word muistilistan, jossa käyn läpi opiskelujen aikana tekemiäni verkkosivuja. Näytössäni tule näyttämään kaksi vapaavalinnaista tutkinnon osaa: Sähköisten viestintäpalveluiden toteutus ja Tietojärjestelmien hyödyntäminen.
Tiistaina sain myös tietää näyttöni uuden ajankohdan, päivä on sama, mutta aika aikaistui puolituntia, nyt klo 14:00. Lisäksi tällä kertaa näyttötilaisuus tapahtuu kolmikannan edessä eli kanssa oppilaat eivät ole läsnä. Joku muistanee, että viime näyttötilaisuuden kanssa valitin ennen näyttöä siitä, että miksi muut oppilaat ovat läsnä? Ja nyt veisu on toisen suuntainen, miksei kanssaopiskelijat ole läsnä? Näin se menee.. Onhan asiassa hyvää ja huonoa. Huonoa se, ettei pääse oppimaan muiden näytöistä ja olemaan mukana hengessä sekä tukena. Niin ja nythän koko tilaisuus on yhtä grillausta! Hyvää se, että omaa säätämistä ole näkemässä kanssa opiskelijat. No, aikaa tuohon näyttää olevan varattu puolitoista tuntia, joten eiköhän siitä kuitenkin selviä! Vaikka todennäköisesti tulee olemaan kyllä taas elämäni yhden pisimmistä 90 minuutista.
Keskiviikko meni esitystä hiossa ja muutaman kerran sitä läpilukiessa. Nyt esitykseni on toisenlainen kuin ensimmäin monessa mielessä. Ei ole Powerpoint showta, ei ”esikirjoitettua” tekstiä vain tukisanoja. Tarkoitus on saada aikaa keskustelu vastaanottajien kanssa ja siinä ohessa esittää opiskelujen aikana tekemiäni verkkosivuja.
Sivuja on esityksessä aika paljon ja jotenkin on sellainen tunne, että esitys laitetaan jossain vaiheessa poikki tyyliin ”Joo me uskotaan jo :)”, mutta se selvinnee sitten huomenna.
Toinen näyttökoe
Torstaina 10.11.2011 tuli sitten noustua viiden tunnin horroksessa olemisen jälkeen kello 7:30, niin nukkumista aloin yrittämään klo 2:30. Hiukan pyöri ajatukset jossain muualla kuin rauhoittumisessa ja levolle menossa.
Oikeastaan en tietoisesti ajatellut torstain vastaisena yönä esitystä, mutta en vain saanut rauhaa. Ehkä osa syy oli täysikuulla? Tai siis olihan sen oltava se syy, eihän mitenkään edes alitajuisesti puolitoista vuotta kestäneet opiskelut tiivistävä tilaisuus voi häiritä unia, eihän ;)!
Tilaisuudella on todellakin merkitystä, mutta kuitenkin se on vain ”kättely”. Ei siihen itse tilanteeseen oikeasti mikään ratkea. Työt on jo tehty ja nyt niitä vain käydään läpi. Se kaikki materiaali on jo olemassa, jolla joko tutkinnon suoritan tai sitten en. Joten sikäli tämä jännitys, nyt klo 10:12, on turhaa. Mutta minkä sitä itselleen mahtaa, paniikki on melkoinen ja ei se tästä varmaan paljoa hellitä ennen kuin esitys ja sen jälkeinen hiillostus on päättyneet..
Tänään aamulla tuli laitettua yksi työhakemuskin matkaan, osa-aika hommaa usean verkkokaupan parissa. Saapa nähdä tulisiko tuosta yksi useista projekteistani, josta saisin jopa palkkaa! Palkattomia projekteja kyllä piisaa työpöydällä kymmenittäin, mutta kun perus elämiseenkin tarvitsee rahaa.. Tulevaisuus tulee todennäköisesti olemaan useamman projektin työstämistä samaan aikaan ja palkan saanti näin ollen tulisi monelta suunnalta.
Klo 16:35 kotona takaisin ja melkoisen tyhjin mielin sekä oudoin tuntemuksin. Nimittäin näyttöhän meni paremmin kuin odotin ja se sujui verkkosivujen esittelyn ohessa asiasta (ja vierestä) keskustellen vastaanottajien kanssa. Tuosta keskustelusta oli paljon helpotusta esitykseen, kun ei tarvinnut kaiken aikaa yksin puhua ja sai vastapuoleltakin reagointia tarinoihin.
Pystyin vastaamaan esityksen aikana esitettyihin kysymyksiin sekä esityksen jälkeisestä grillauksesta, tai oikeastaan tällä kertaa se oli vain hiillostusta, selvisin myös kunnialla. Valtaosaan osasin vastata ulkomuistista ja muutaman kohdan katsoin verkkoportfoliosta löytyvistä dokkareista.
Näyttämäni viisi tutkinnon osaa menevät vastaanottajien arvosanoina tutkintolautakunnalle K3 arvosanoin. Sen verran skeptinen kaikesta huolimatta olen, että saattaa muutaman kohdan arvosana muuttua viimeisessä tarkastuksessa H2:ksi. Toisaalta ei tuo K3:n mikään huutava vääryys kaikista kohdista ole, jos ja kun se riittää, että asiat on käyty ja dokumentoitu vaikkei nyt ihan kaikkea ulkoa muistaisikaan. Sillä tuo kaikkien opiskeluiden aikana läpikäytyjen asioiden muistaminen hatusta ei vain ole mahdollista, jossain ne rajat tulee kaikilla vastaan. Siksi riittääkin, että tietää mistä ja miten asioihin vastaukset löytyvät.
Joten yhteenvetona voin sano, että ihan todella mahtava fiilis ja päivä :)! Selviydyin kovasta tavoitteesta kunnialla ja nyt toivottavasti tämä tietää eräänlaista uutta alkua ammatillisella saralla!
Palautteen antamista ja todistuksen nouto
Perjantaina piti koululle viedä käydä syömässä kakkua ja antamassa palautetta koulutuksesta sekä noutaa todistus tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Varsinainen datanomiopintojen tutkintotodistus tulee muutaman kuukauden sisällä.
Perjantai päivä on mennyt samassa sumussa kuin eilen esityksen alkuhetkien jälkeen. Yhä kovin outo ja jollain tapaa epätodellinen olo. Ehkä tässä muutama päivä menee, kun saa taas itsensä normaali tilaan.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

