Maanantaina 12.3.2018 Ticketmaster Suomi järjesti NHL-lippuarvonnan. Se alkoi klo 9 ja arvat maksoivat 89-235 euroa. Lippuja oli jaossa yli 20 tuhatta, mutta arpaonni ei suosinut tällä kertaa allekirjoittanutta.
Kolme lippua varattuna, yhtään ei ostettuna
Ei siinä mitään jos se olisi oikeasti onnesta kiinni ollut, mutta kun ei ollut. Sain liput jo kolme kertaa ostokoriin / varaukseen, tilaan jossa ne aika ostaa 10 minuutin ajan. Jokaisella kerralla kun siirryin lippua maksamaan tuli kuitenkin ilmoitus, että valitsemaani lippua ei ole enää tarjolla.
Ticketmasterin verkkokaupan ominaisuus, ei vika
Tämä farssi ei ole mitään uutta itselleni. Lähes aina vastaavissa tapahtumissa joissa lipuille on kova kysyntä käy näin. Lipun saa jo varaukseen, mutta ei kuitenkaan hankittua.
Miten näin surkea kauppa voi olla olemassa markkinoilla? Siksi, koska sillä ei ole väliä kuka ne liput ostaa. Ne menevät varmasti kaupaksi vaikkakin myyntitapahtuma on oikeasti arpajaiset, tosin kalliit sellaiset. Ei lippujen myynti kuitenkaan saisi olla tällaista.
Laitoin asiasta palautetta verkkokauppaa, kuten muissakin vastaavissa tapauksissa ja vastausta ei yllättäen tullut.
Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten
Jos ei onni suosi tulevissa oikeissa arvonnoissa niin jää ottelut tällä kerralla väliin. Seuraava kerta lienee sitten taas 5-7 vuoden päässä ellei NHL koe tarvetta tuoda sirkustaan Suomeen jo aikaisemmin.
Jos tuo olisi vuotuinen tapahtuma saattaisi kysyntä heikentyä ja lippujen hinnat laskea. Se olisi hyvä katsojille, mutta ei varmaankaan järjestäjille. Joten otteluita tulee varmasti jatkossakin harvakseen, jotta hinnat voidaan asettaa erittäin korkeiksi.
Toivottavasti tulossa on kaksi huonoa ottelua..
Sen verran surkea oli viikon aloitus, että henkilökohtaisen pettymyksen keventämiseksi pitää toivoa, että marraskuussa Helsingissä nähdään kaksi heikkotasoista ottelua.
Eipä sitten harmita katsella niitä ilmaiseksi telkkarista, kun Viasat pitää tuona viikonloppua kanavansa ilmaiseksi avoimena kaikille halukkaille katsojille.
Mutta tämä tästä jurnutuksesta ja mennään eteenpäin. Hyvää viikon jatkoa teille kaikille.