Suppilovahveroiden kuivatusta ja kävijäennätys

Kuivatettuja suppilovahveroita. Kuvaaja: Markus Kauppinen

Syksyn sienireissuistani olen muistanut mainita muutamaan otteeseen, mutta kuivatuksesta en ole muistanut mainita yhtä asiaa. Nimittäin suppilovahverot soveltuvat erittäin hyvin kuivatettavaksi. Kuivattuaan niistä tulee hyvin helposti murenevia toisin kuten esimerkiksi kanttarelleista joita ei taas kannata kuivata. Tai jos haluaa keltavahveroita välttämättä kuivata niin ne kanttaa keittää ennen kuivatusta, silloin niistä ei tule niin kumimaisia kuivatettuina.

Nyt suppiksia kuivatessani tulin laskeneeksi miten tiivistä tavaraa kuivatetut sienet oikein onkaan. Sienten märkäpaino oli 860 grammaa ja kuivatettuina 79 grammaa. Josta sain sitten laskettua suhdeluvun joka on 1:10,88 eli kuivatetut suppilovahverot ovat 1088% tiivistettyä tavaraa! Ei sinänsä yllätys, kun sienikeiton saa tehtyä 20-30g kuivatettua sientä.

VLK sivuston uusi kävijäennätys

Kuluneella viikolla rikkoontui uusi sataluku Valonkuvaaja.com sivuston kävijäennätyksessä.

Uusi yksilöityjen kuukauden aikana sivustolla käyneiden kävijöiden ennätys on 3 526 henkilöä. Isot kiitokset jälleen kerran kaikille mukana olleille!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Kategoria(t): Blogit, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.