Olipa todella hieno ja lumoava luonnonnäytös puolivuotta sitten 17.-18.3.2015 yönä. Auroras now! palvelu alkoi laittamaan sähköpostia jo seitsemän aikaa illalla, mutta tilanne pojan kanssa antoi mahdollisuuden lähteä kuvaamaan yhdentoista aikaa ja silloin tilanne mitä ilmeisemmin alkoikin olemaan aktiivisimmillaan täällä etelä-suomessakin.
Edellisen kerran olen vastaavanlaista revontulitusta nähnyt syksyllä 1995 tai ’96. Jolloin olin kaverin kanssa kävelyllä. Silloin ei ollut kameraa mukana ja vaikka olisi ollutkin ei silloisella Olympuksen filmipokkarilla olisi revontulista kuvia saanut otettua.
Nyt allekirjoittanut jaksoi olla tähtitaivaan alla reilun kahden tunnin ajan, kun oli pakko lähteä pois, vaikka esitys jatkui. Varpaat alkoivat maihinnousukengissä jäätymää, niska ja selkä kipeymään, akut kamerasta loppumaan ja yleinen väsymystila voittoa viemään.
Olen kovin kiitollinen nykytekniikasta, jonka avulla on mahdollista yrittää ottaa kuvia revontulistakin. Kiitos tukevahkon kolmijalan, lankalaukaisimen ja järjestelmäkameran sain otettua näinkin hyviä kuvia kuin tekstin ohessa mukana on.
Kova oli halu hakea kaapista kalansilmä objektiivinikin, koska sillä olisi saanut hienosti kuvaan puoli taivasta. Järki vei tällä kertaa voiton. Nyt ei ole varaa hajottaa välineitä ja tuo kyseinen fish-eye linssi ei välttämättä pikkupakkasta kestä. Toivottavasti vielä jonain päivänä on sellaiset kuvausvälineet, joiden kanssa ei tarvitse sääoloja pohtia. Nimittäin nyt olisi kyllä ollut loistava tilanne käyttää tuollaista objektiivia.
Tyydyin käyttämään jo hajonnutta laajakulmaisinta objektiiviani eli Pentaxin DA* 16-55mm. Sen automaattitarkkennus moottori on jo rikki, joten tarvitse pelätä, että se hajoaisi pikku pakkasen johdosta. Tosin kyseisen objektiivin pitäisi muistaakseni kestää -10 asteeseen asti.
Kuvat ovat ensimmäiset revontulikuvani koskaan :). Kuvaussessiossa menikin paljon aikaa erilaisten asetusten kokeilemiseen. Tiesin kyllä perus idean revontulien kuvaamiseen, mutta silti nuo kuvaushommat ovat aina pientä hakemista asetusten ja vallitsevan tilanteen kanssa.
Seuraavalla kerralla homma sujunee ehkä sitten jo paremmin, kun hiukan jo kokemusta asiasta. Revotulia katsellessa tuli myös taas pohdittua mitenkä hienoa se olisi syksyllä olla lapissa ruskaa ja revontulia katsomassa / kuvaamassa. Tuo haave pitää kyllä jossain vaiheessa toteuttaa, jos vain suinkin mahdollista. Se voisi olla vaikka koko perheen reissu tai sitten sellainen isä-poika matka.
Markus Kauppinen – Valonkuvaaja
