Elämää opintojen jälkeen

HeinäsorsaViikko se taas mennä vierähti, mutta tulihan sitä taas jotain sen aikana tehtyä. Viikonloppuna porkkanakakun syömisen ohessa tuli tehtyä jotain muutakin (niin ja tietysti muutenkin viikon aikana). Josta seuraavaksi vähän tarkemmin.

Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus

Kävin elokuvateatterissa katsomassa Tintin 3D elokuvaa, joka oli kyllä pettymys. Visuaalisesti homma oli kunnossa, mutta oikein muuta ei elokuvasta muutamaa vitsiä lukuunottamatta löytynyt. Osa syy lienee siinä, etten kuulu elokuvan kohde ikäryhmään, mutta ennakkoon toivoin, että elokuvassa olisi ollut jotain myös vähän vanhemmillekin henkilöille. Sisällön puutteen lisäksi henkilöiden nimien muuttaminen alkuperäisistä ihan joksikin muuksi häiritsi.

Työnhausta

Työhakemuksia on viime viikkoina tullut tehtyä ja niin tein myös sunnuntaina. Yksi arpa on niin sanotusti taas vetämässä ja nyt vain sitten pitää odotella, josko nappaisi..

Heinäsorsa

Varmuuskopiointia

Viikolla oli vihdoista viimein pitkästä aikaa suorittaa tietokoneen täydellinen varmuuskopiointi ja kahteen kertaan, nyt on omat tiedostot suhteellisen hyvin varmuuskopioitu. Vaikka ainahan asiat voisivat olla paremmin, jonkinlaisen RAID 1 / 5 ratkaisun tahtoisin vielä saada itselleni niin sitten asiat olisivat tällä saralla vieläkin paremmassa jamassa.

Ennen tuota tulisi löytää jokin hyvä varmuuskopiointi sovellus, jolla saisi tehtyä ulkoiselle kiintolevylle aktiivista varmuuskopiointia ja niin, että ohjelma tajuaa muutokset vanhoissa tiedostoissa sekä uusien tiedostojen luomisen eli tiedostot synkronisoituisivat ulkoiselle kiintolevylle kaiken aikaa.

Sovelluksen tekemä varmuuskopio pitäisi olla myös avoin eikä yksi iso levykuva tyyppinen ratkaisu, kuten Windows 7:n oma varmuuskopio on. Tuo nimittäin ikävästi rajoittaa varmuuskopion käyttämisen myös tiedonsiirtoon mille tahansa koneelle. Jos jollain on hyviä vinkkejä tuollaisiin ohjelmiin niitä otan mielelläni vastaan!

Samsung Auto Backup Progress

Viime hetken päivitys tilanteeseen (18.11.). Aloin tutkimaan ratkaisua asiaan niinkin yllättävästä paikasta kuin ulkoisen kiintolevyni valmistajan sivustolta ;)! Sieltä löytyi ohjelma jolla pitäisi toivomani asiat tapahtua. Prosessi on käynnistetty, mutta tovin kestää, kun voin kertoa miten homma toimii.

Valokuvien myyntiinlaittoa

Viikolla löytyi myös aikaa muutaman tunnin verran valokuvien myyntiin laittoon Plugi.fi sivustolta löytyvää kuvatoimistoon. Ilokseni huomasin myös, että viime käynnin jälkeen muutama kuva on jälleen kaupaksi mennyt :)! Saisi vain mennä kaupaksi muutama kuva päivässä niin asiat olisivat valokuvauksen saralla oikeammalla mallilla!

Heinäsorsa

Asiakastöihin valmistautumista

Tein myös suunnitelmaa mahdollisten asiakastöiden varalta. Loin tarvekartoitus lomakkeen jolla voin aloittaa mahdollisen web-projekteihin. Siinä on koottu verkkosivujen prosessi ja ne kohdat joihin tulee erityisesti ottaa huomiota matkan varrella niin ennen projektia, projektin aikana sekä myös projektin jälkeen. Tarvekartoituslista toimii oivana työvälineen niin asiakkaalle kuin myös itselleni tukilistana läpikäytävistä ja sovittavista asioista.

Loin myös hakemistorakennetta asiakastöitä silmällä pitäen. Vielä pitää tehdä vastaavanlaiset lista myös esitteisiin, valokuvaamiseen yms. Sitten noista voisi vielä tehdä kaksi versiota toinen itselleni ja tiivistetympi versio asiakasta varten.

Heinäsorsa
Uuden Mtj-Art -logon toteutus

Mtj-Art.com sivuston uudistaminen on ollut jäissä vielä tälläkin viikolla, vaikka tarkoitus oli käydä heti tuon kimppuun. On vain pitänyt tehdä niin paljon muutakin, jotka ovat sitten menneet tämän projektin edelle.

Torstaina päätin työstää uuden, tai oikeastaan ensimmäisen, logon Mtj-Art.com sivustolleni. Suunnittelutyö tapahtui kuulakärkikynällä ja toteutus sitten Adoben Illustrator ohjelmalla.

Ajattelin aluksi julkistaa hienon logon tässä kohdin blogiani, mutta jääköön sen julkistaminen vielä odottamaan tulevia aikoja. Julkistan sen sitten lähempänä varsinaista sivuston julkaisua.

Mtj-Art.com projektin tiimoilta pitää vielä suunnitella / toteuttaa sisällön rakenne, sisältö, sivupohja / layout ja niin edelleen. Joten matkaa ja työ sarkaa piisaa toviksi. Kyllähän noita jonkinlaisia kynällä tehtyjä luonnoksia jo löytyy, kuten löytyi tuosta logostakin. Pitää noita vielä työstää iltaisin ja öisin lähipäivät, jotta pääsisin sitten työstämään sivustoa Modx Revolutionilla.

Kova on hinku päästä koodin ja leiskan työstämisen pariin, mutta nyt pitää vain malttaa ja tehdä pohjatyöt huolella, jottei sitten varsinaisessa toteutus vaiheessa tulisi enää ongelmia. Tai sitten sivuston valmistumisen jälkeen havahdu tyyliin, että ”Ai niin itseasiassa sivupohjasta puuttuu kokonaan työnäytteille suunniteltu kohta..”.

Hyvää viikonloppua kaikille!

mtj-art. Get yours at bighugelabs.comMarkus Kauppinen – Valonkuvaaja

Kategoria(t): Blogit, Käytöntuki, Testaus, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.