Valonkuvaajan blogi

Maaliskuun teatteri kierros päättyi Hämeenlinnan kaupungin teatteriin ja näytelmään Jäniksen vuosi, jota mainostettiin erityisesti edellisen syksyn menestyksenä. Tarina on itselleni tuttu jo lapsuudesta jolloin näin ensimmäistä kertaa Jäniksen vuosi -elokuvan, jossa Antti Litja tekee loistavan roolityön – kuten aina.

Aiemmat esitykset oli Mikko Räsäsen tulevaisuus ja Näytelmä joka menee pieleen.

Ei suurempia odotuksia, silti suuri pettymys

Jäniksen vuosi -elokuva on yksi kotimaisien elokuvien suosikkini, jonka olen nähnyt useamman kerran. Jäniksen vuoden tarinakin on kovin osuva, joten kuuluin todellakin tämän näytelmän kohderyhmään.

Valitettavasti alusta alkaen kävi selväksi ettei 32 euroa maksaneelle lipulle ole tulossa vastinetta. Enkä todellakaan ollut yksin tämän havainnoin kanssa, ympärillä olleet katsojat olivat samaan mieltä. Pikainen loikka näytelmän loppuun (kun se nyt tähän yleisön reaktioon liittyy) – kukaan ei taputtanut näyttelijöitä takaisin lavalle.

Sekavaa poikkoilua ja Kari-Pekka Toivosen suohon laulamista, jotenkin näin kuvaisin tätä versiota jos se pitäisi lauseeseen tiivistää.

Surkein teatterikokemus?

Esitys oli kovin hengetön pakkopullainen suoritus. Esiintyjät vain oli töissä ja juoksivat kyseisen näytöksen niin nopsaan läpi kuin ehtivät. Näyttelijät halusivat kotiin ja niin kyllä halusi yleisökin jo kovin varhaisessa vaiheessa.

Tämä oli varmaan surkein teatteri näytelmä jonka olen koskaan nähnyt. Ei niitä nyt hirveästi ole kertynyt, mutta ainakin kymmeniä ehkä toista sataa – joten jotain vertailupohjaa on olemassa.

Kouluarvosana 4/10.

Näytelmän paras kohtaus tässä Youtube videossa

Hyvää viikon jatkoa teille kaikille!