Edellinen viikonloppu ja alku viikko meni sopivaa virtuaaligalleria pohjaa etsiessä. Testasin jQueryn avulla gallerian tekemistä. Josko siitä saisi tehtyä sen virtuaalisen valokuvanäyttelyn, mutta ainakin toistaiseksi projekti jäi telakalle ongelmien vuoksi. Testausta voi seurata täällä.
Varteen otettavampi vaihto ehto löytyi Flashin parista. Pienen etsinnän
jälkeen päädyin käyttämään tälläistä valmista pohjaa. Vaikka kaikki oli ”valmiina” niin kyllä sain tuohonkin taas muutaman päivän hukattua. Ensimmäinen päivä meni hahmotellessa miten tuo oikein toimii. Tosin en edelleenkään osaisi vastaavaa tehdä, mutta idean tajusin. Toinen päivä meni sitten sisllön tuonnissa. Eikä oma virtuaaligalleia vieläkään valmis ole, mutta yksi osio on aika valmis. Tein ensimmäisestä näyttelystä virtuaaligallerian, jota voit käydä katsomassa klikkaamalla viereistä kuvaa. Kaikki kuvat ovat oikeilla paikoillaan ja nimettykin, mutta kuvaustekstit puuttuvat, joskaan niitä ei ole kyllä tarkoituskaan kaikkiin kuviin edes kirjoittaa. Kirjoitusvirheistä pahoittelut jo etukäteen, mutta kuten näistä blogeistakin olette varmaan huomanneet ei tämä oikein kirjoittaminen ole niitä vahvuuksiani. Toivon kuitekin, että itse asia tulee selväksi vaikka se ei niin kieliopillisesti olisikaan oikein kirjoitettu.
Viikolla olleiden projekti päivien aikana viemme eteenpäin verkkosivuprojektiamme, joka tullaan julkaisemaan Modx:llä. Hioimme lisää ulkoasua, itse tein uuden template pohjan jota voi käyttää perus pohjana uusille mahdollisille sivuille. Sivupohjassa muuttuvalle sisällölle varattu tila on niin sanotusti venyvä pystysuunnassa. Säädimme myös sivustolla olevien linkkien css-tyylejä.
Saimme viikolla herätettyä henkiin toisen kouluun liittyvän verkkosivuprojektin. Pidettiin palaveri ja nyt sitten tiukasti todettiin, että homma viedään päätyyn asti tämän kevään aikana. Jos siitä ei täydellistä tule niin ainakin sellaiseen tilaan, että sen voi kuitenkin hyvällä omalla tunnolla julkaista kaikkien nähtäväksi Internettiin. Toivottavasti homma etenee sovitusti ja ihan oikeasti myös saataisiin tuokin valmiiksi jossain vaiheessa.
Koulussa piti myös olla LAN / tietoliikenne koulutusta, mutta se peruuntui tältä kertaa. Koulutukseen varttuina päivinä työstin Jarmon kanssa verkkosivuprojektejamme. Vaihteeksi tuli taas oikein kunnolla jumittea ihan perus css / html asian kanssa, yksi päivä meni haaskuuseen. Ongelma ei ratkennut edes kouluttajan avustuksella, koska hänenkään mukaan mitään ongelmaa ei ole, kuten ei olekaan. Ei näkyvää virhettä ja html / css täysin valideja.. jotain mystistä ja hämärää, se ei tosin ole mitään uutta näissä hommissa.. ainakaan minulle. Monesti ihan perus jutuistakin saa muutaman päivän projektin ja se tuntuu aivan turhalta ajan haaskuulta, mutta kun ei vain osaa lopettaa ja unohtaa ongelmaa ennen kuin saa sen ratkaistua.
Keskiviikkona julkaistiin uusi Mozilla Firefox 4.o selain, jonka otin käyttöön. Muutaman päivän kokemuksella voin sanoa, että selain toimii ainakin yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Osa selaimen toiminnoista on vaihtanut paikkaa, joka tuottaa vieläkin ajoittaisia ongelmia, mutta eiköhän nuokin muutokset sisäistä nopsaan. Suurin huono puoli uudistuksessa on ettei sivun otsikkoa / titleä enää näy selaimen eläreunassa. Sivuja työstessä pitää titlen näkyvys tarkistaa jollain muulla selaimella, esim. IE:lla. Saatan olla tämän havainnon kanssa hyvinkin väärässä, joten jos joku Firefox 4 selaimen käyttäjä tietää miten tuon sivun otsikkotiedon saa näkyviin niin toivon, että ystävällisesti jakaisit tietosi, kirjoittamalla ohjeistuksen esimerkiksi tämän julkaisun kommentointi kenttään. Julkaisian mukaan selain parantaa Internetin käyttöturvallisuutta, nopeuttaa selausta kuusinkertaisesti verrattuna vanhaan 3.6 Firefox selaimeen. Sekä tukee kaikkia HTML 5.0 ominaisuuksia, jos olet Firefox selaimen käyttäjä kannattaa sinun harkita Firefox 4.0 selaimeen vaihtamista.
Päivitin Valonkuvaaja.com sivuston Pimeäkuvaus osiota lisäämällä sinne lisää tietoa ja kuvia aiheesta. Muokkasin myös sivua varten vanhaa sivurakennetta niin, että nyt sivu venyy pystysuunnassa sivun sisällön mukaan. Aikaa onnistuin taas tuohonkin kuluttamaan yhden aamupäivän, mutta en onneksi hirveesti jumittanut missään vaiheessa vaan muutostyö sujui verrattain sulavasti. Jatkoin sivuston päivitystä ja lisää tarinaa tuli myös Lähikuvaus / Makrokuvaus -sivulle. Päivitin myös hakukoneoptimointia käsittelevää sivua, sekä Ohjelmointi osion yleiskuvaus tekstiä.
Löysin kaiken muun tutkimisen ohessa Adoben Exchange sivun, josta voi kirjautumalla Adobeen ladata lisämateriaalia Adoben tuotteisiin. Sieltä löytyy maksullista ja maksutonta lisämateriaalia nopealla katsannalla aikas kiitettävästi.
Latasin palvelusta muutamat sivellin paketit Photoshoppiin ja hienosti toimivat, sekä latasin myös muutaman Actionin Photariin joita sitten testatin. Oheista kuvaa klikkaamalla pääset näkemään palapeli actionssin lopputulosta paremmin. Pitää jokin päivä uhrata lähitulevaisuudessa kyseisen sivuston materiaalin tutkintaa. Vaikuttaa jo näin pikaisella otannalla ihan ok paikalta. Sieltä saattaisi löytää Adoben ohjelmien arkipäiväistä käyttöä helpottavaa lisämateriaalia, joten ajankäyttö tarjonnan seulomiseen on siten hyvin perusteltua. Joskaan nyt kaiken tekemisen ei tarvitse aina niin hyödyllistä olla saati sitten perusteltua, mutta ymmärsinette pointtini.
Google Analyticsin käppyröitä tuli seurattua sen verran, että Valonkuvaaja.com on ylittänyt ensimmäisen kerran olemassa olonsa aikana yli 100 yksilöidyn vierailijan rajan (kuukaudessa). 24.2-24-3.2011, välisenä aikana 110 yksilöityä kävijää! Seuraava tavoite on sitten saavuttaa 200 vierailijaa kuukaudessa, olkaa hyvät ja auttakaan tavoitteessani ;)!
Lisäksi sain loputkin vuoden 2010 valokuvat kehitettyä ja suurpiirteisesti lajiteltua aihealueittain. Nyt vain pitää jostain ottaa aikaa parhaiden kuvien myyntiin laittoon ja sitten jäädä odottamaan työn tuloksia.
Jos muuta ohjelmaa et keksi viikonlopulle niin pelaappa vaikka 70-80 lukujen suosittuja elektroniikkapelejä, nyt suoraan selaimessa!
.. niin ja kyllä se kevät sieltä kohta tulee, vaikkei nyt välttämättättä sitä uskoisikaan!
Hyvää viikonloppua kaikille!
