Valokuvaukseen saamani apurahat

 

Valokuvaukseen kuten niin moneen muuhunkin asiaan haetaan ja myönnetään apurahoja niin myös valokuvaukseen. Apurahaa voi hakea monista eri paikoista, itse olen hakenut muutamana vuotena apurahaa Kansansivistys rahastolta ammattiliittoni kautta.

 

2009 keväällä minulle myönnettiin hakemani apuraha valokuvanäyttelyyn. Esikoisnäyttelyni kantoi nimiä Tähän asti. Nimensä mukaisesti näyttelyssä oli valokuvia siihen astisista ruuduista.

 

Hiukan lähti mopo käsistä ja näyttelyssä oli kuvia lähes 70 kappaletta. Mukana oli myös muutama maalaamani taulu, koska myös ne ovat osa taideharrastuksiani.

 

2013 keväällä Kansan sivistysrahasto myönsi toistamiseen minulle apurahan valokuvanäyttelyn järjestämiseen. Näyttely toteutui 26.1.-9.2.2014 ja  tällä kertaa näyttely kantoi nimeä Kotokulmilta.

 

Näyttelyssä oli valokuvia vuosien varrella vaihtuneiden kotieni lähiympäristöstä niin pienistä hyönteisistä aina useimmille tuttuihin kulttuurimaisemiin. Tarkoituksena oli osoittaa miten paljon erilaisia asoioita löytyy ihan läheltäkin. Aina ei ole tarve lähteä kauas, jos haluaa löytää ja nähdä jotain mielenkiintoista.

 

Myönnetyt apurahat ja käyttökohteet

 

Kansan sivistysrahasto / SAK:n kulttuurirahasto maaliskuu 2013, Kotokulmilta -valokuvanäyttely.

 

Kansan sivistysrahasto / SAK:n kulttuurirahasto maaliskuu 2009, Tähän asti -valokuvanäyttely.