Portfolio - Valokuvaus

Markus Kauppinen - Pentax ValonkuvaajaValokuvaamisen aloitin 15-16 vuotiaana jolloin ensimmäisillä kesätyörahoilla hankin Olympuksen filmi kameran. Kamera oli niin sanotusti pokkari mallia ei järjestelmäkamera. 2000 luvun alku vuosina hankin sitten ensimmäisen digitaalikamerani joka oli HP Photosmart 812. Sillä sain otettua 4000 kuvaa ja sitten se jo hajosi.

 

Silloin tuli hyvä syy harkita vakavasti siirtymistä järjestelmäkameroiden maailmaan. Asiaa miettiessäni vastaan tuli sitten niin hyvä tarjous, josta en voinut kieltäytyä. 2007 syksyllä hankin ensimmäisen järjestelmäkameran, joka oli Pentax K100D. Sitä käytin pari vuotta kunnes laitoin sen myyntiin, hankittuani Pentax K20D järjestelmäkameran.

 

Vuoden 2011 lopulla hankin sitten kolmannen Pentax kamerani ja se oli K-5. Suunnitelmissa on jatkaa Pentaxin parissa vielä varmaan 1-2 kaksi kamera sukupolvea eli 4-6 vuotta. Sitten jos vain budjetti antaa myöten on aika siirtyä ammattilaiskameroiden maailmaan ja merkki vaihtunee Canoniin tai Nikoniin. Syksyllä 2018 oli aika siirtä täydenkennon kameroiden maailmaan ja vastoin oletustani se oli mahdollista myös Pentaxin kanssa, joten kameralaukkuun ilmestyi Pentax K-1.

 

Hyvät kuvat eivät ole välineistä suoraan kiinni. Täytyy kuitenkin myötää, että kuvien tekninen laatu parani huimasti K-1 kameran hankinnan jälkeen. Se on myös suoraan näkynyt kuvieni kaupallisessa kysynnässä ja olen jopa myös tehnyt kuvaajasopimuksen kotikaupunkini markkinoinnista vastaavan Linnan Kehitys Oyn kanssa. Vaikka yllättävän hyvää menestystä on tullut, niin nälkä vaan kasvaa ja tavoitteet on laitettu uusiksi sekä entistä korkeammalle!

 

Valokuvista

Valokuvia on enimmäkseen kertynyt monipuolisesti Suomen luonnosta, mutta kuvia löytyy paljon muistakin aiheista. Luontokuvauksessa erityisesti kiinnostaa makro- eli lähikuvaus. Muista kohteista rakennukset ovat suosikkejani. Tosin edellisestä listauksesta huolimatta kaikenlainen valokuvaus ja siihen liittyvät tehtävät kiinnostavat todella paljon.

 

Tuhansia ottamiani valokuvia on myynnissä eri kuvatoimistoissa / kuvapankeissa. Valokuvia on mennyt vuosien saatossa mukavasti kaupaksi, oikeastaan yllättävänkin paljon ennakko odotuksiini nähden. Tosin vielä on pitkä matka siihen tilanteeseen, että voisi vakavasti harkita siirtymistä ammattikuvaajaksi. Haaveitahan tulee ihmisellä aina olla ja juuri tuo ammattivalokuvaajan työ on yksi isoista tavoitteistani.

 

Valokuviani on julkaistu muun muassa postikorteissa, kalentereissa, näyttämölavasteissa, mainoksissa, lehtien artikkelikuvissa ja kirjoissa.

 

Tulevaisuuden tavoitteista

Jatkossa aion panostaa lisää myös studiokuvaukseen, jonka kautta on tulossa myyntiin lisää laadukkaita kuvia pienistä asioista / esineistä sekä erilaisista asetelmista. Luontokuvausta en tule tietenkään unohtamaan.

 

Erilaisten tapahtumien kuvaamaan pääseminen olisi myös erittäin kiinnostavaa. Pitäisi vaan löytää taho jonka nimissä tapahtumia menisin kuvaamaan tai sitten hankkia valokuvaajan koulutus, jotta sitä kautta kuvaisin tapahtumia tapahtumien järjestäjille.

 

Henkilökuvauskin olisi mielekästä. Sitä olisi hyvä päästä aluksi jonkin yritykseen harjaannuttamaan ja ehkäpä sen jälkeen tekemään oman toiminimen kautta. Valokuvauksen loistava puoli on se, että se antaa mahdollisuuksia loputtomasti. Toiveekkaana jatkan matkaa eteenpäin.

 

Valokuvanäyttelyistäni

Olen tähän mennessä järjestänyt kaksi yksityisnäyttelyä, joissa olen laittanut esille ottamiani valokuvia sekä maalaamiani tauluja. Ensimmäisen näyttelyni sain järjestettyä apurahanturvin ja siitä suuri kiitos Kansansivistyssäätiölle.

 

Ensimmäinen yksityisnäyttelyni kantoi nimeä Tähän asti ja nimensä mukaisesti esillä oli siihen asti ottamieni valokuvien parhaimmistoa. Näyttelypaikkana oli Hämeenlinnan pääkirjaston yläaula. Lisää näyttelystä voi lukea täältä.

 

Toisen pitämän valokuvanäyttelyn pitopaikka oli Porvoon pääkirjaston ala-aula. Näyttely kantoi nimeä Väriä pimeään, värikkäitä kuvia lokakuun pimeyteen. Näyttelyn kuvat olivat lähes kaikki uusia. Muutama Tähän asti näyttelyn kuva oli myös mukana, koska ne sopivat niin hyvin näyttelyn kokonaisuuteen.

 

Kolmaskin yksityisnäyttelyni on suunnitteilla ja kerään siihen sopivia valokuvia kaiken aikaa. Ajan ollessa kypsä tulen kertomaan tästäkin projektista tarkemmin. Lisää valokuvanäyttelyistäni voit lukea täältä.

 

Valokuvakilpailuista

Olen osallistunut (ja tavoitteena on osallistu jatkossakin) useisiin valokuvakilpailuihin niin kotimaisiin kuin ulkomaillakin järjestettäviin.

 

Tästä osiosta löytyy tarkempaa tietoa eri kilpailuista sekä kuvistani jotka ovat kilpailuissa menestyneet. Ohessa linkit valokuvauskilpailuista kertoville sivuilleni: Vuoden Luontokuva, Kuusamo Nature Photo, GDA European Wildlife Photographer of Year ja Verkatehtaan valokuvauskilpailu.

 

Lue lisää aiheeseen liittyviä asioita..