- Sijaintisi: Tervehdys
- Tervehdys
- Valokuvaus
- Kuvaustyylit
- Tuote- ja mainoskuvaus
- Savitöiden kuvausprojekti
Savitöiden kuvausprojekti
Seuraavat valokuvat Taina Kinnarin tekemistä hienoista savitöistä on otettu kotikutoisessa studiossani. Työt olivat 60x60x60cm kokoisessa valkoisessa valokuvakuutiossa, joka maksoi noin 30 euroa.
Valon lähteenä oli kaksi pöytälamppua joissa 150w hehkulappua vastaavat energiansäästölamput. Valaisimien yhteishinta 35 euroa eli studion hinta alle 70 euroa.
Kuvien kehitys Lightroomissa
Tällä kertaa liitin vielä kameran suoraan tietokoneeseen, jotta pystyin seuraamaan minkälaista jälkeä aikaiseksi sain.
Valokuvat otettuani kehitin ne Adobe Lightroom 3 ohjelmistolla, koska sen kanssa työskentely on sujuvampaa kuin kameran mukana tulleella ohjelmalla, jolla homma olisi myös voinut tehdä.
Säädin yhden kuvan mieluisekseni ja sitten kopioin siihen tehdyt asetukset kaikkiin muihinkin kuviin. Lopuksi käytin Export toimintoa ja lisäsin valokuviin töiden tekijän vesileiman.
Omat kokemukset projektista
Projekti oli opettavainen. Se osoitti myös sen, että pienelläkin budjetilla voi saada aikaiseksi studiotasoisia tuotekuvia. Tietysti sitten isompia kohteita kuvattessa ei enää tälläisellä virityksellä pärjää. Työnmääräkin on tällä tavoin suurempi kuin kunnon studiossa otettujen kuvien kanssa.
Lisää projektin tuotoksia voit käydä katsomassa Flickr tilini kansiosta savitöitä.