Keinotekoinen perhosbaari

 

Paras perhosbaari syntyy kukista joista perhoset pitävät. Keinotekoisiinkin baareihin perhoset saapuvat. Täältä löydät tietoa mistä perhosbaarin saat tehtyä.

 

Perhosbaarin voi tehdä monestakin eri raaka-aineesta. Perustarvikkeina yleensä käytetään sientä, kestävää narua tai jotain kestävää astiaa johon sieni laitetaan.

 

Sitten löytyy paljon erilaisia ravinneseoksia joilla perhosia houkutellaan paikalle. Olen koonnut seuraavaksi listaksi sellaisia yhdistelmiä joita tiedän joidenkin onnistuneesti käyttäneen omissa perhosbaareissaan.

 

Perhosbaariin sopivia aineita

  • punaviiniä, punaviinietikkaa ja fariinisokeria
  • punaviiniä, banaania ja hunajaa
  • punaviinin voi korvata myös oluella ja jotkut ovat lisänneet olueen vielä vähän hiivaa

 

Projekti - Perhosbaari kukista

Itse istutin syksyllä 2014 takapihalle kukkasipuleita ja niittykukkien siemeniä. Toivottavasti ainakin osa niistä alkaisi kukkimaan ensi vuoden keväällä ja kesällä. Valtaosa niittykukkien siemenistä alkaa kukkimaan vasta kahden vuoden päästä (jos kylvö onnistui).

 

Kukka perhosbaari projekti. Kuvaaja: Markus Kauppinen

 

Idea puutarhassa jotenkin onnistuneiden perennojen kasvatuksen vaihtaminen niittykukkiin tuli onnistuneesta kokeilusta. Ostin keväällä pienen pussin niittykukkien siemeniä. Pussin siementen riittoisuus taisi olla 9 neliömetriä ja laitoin ne kuitenkin kasvamaan yhteen keskisuureen lattiaruukkuun. Oletin ettei niistä kuitenkaan mikään lähde kasvamaan, toisin kuitenkin onneksi kävi :) ! Ruukusta nousi toinen toistaan hienommin kukkineita kasveja ja hoidoksi riitti säännöllinen kastelu. Itseasiassa ruukussa kukkii yhä joitain kasveja vaikka takana on muutamia yöpakkasiakin.

 

Kasvattamisen onnistumisen ja helppouden johdosta aloin hiukan tutkimaan niittykukkasiemeniä lisää. Löysinkin muutamia tahoja jotka ovat erikoistuneet niihin. Siten tulinkin tilanneeksi siemensekoituksen jonka tarkoituksena on saada erityiset perhoset paikalle, joten yritänkin nyt saada takapihalle aikaiseksi kukista perhosbaarin.

 

Ensi vuonna ei vielä kovinkaan monen niittykukan ei pitäisi kukkia, mutta sitten kahden vuoden päästä pitäisi kukkaniityn olla jo loistossaan sekä perhosten olla paikalla! Toivottavasti tämä projekti onnistuu yhtä hyvin kuin tuo tämänvuotinen pienimuotoinen niittykukkaprojektini.

 

Päivitystä projektiin 2019. Takapihan maa on niin savinen, ettei vieläkään ole noista kylmämistäni niittykukista yksikään alkanut kasvamaan saati kukkimaan, joten tämä projekti ei takapahallamme onnistu.