Retkeilijän sienipiirakka

 

Sienipiirakan tekeminen tuli ajankohtaiseksi, kun sienessä vastaan tuli toista kiloa vahveroita. Valtaosa oli suppilovahveroita ja loput keltavahveroita eli kanttarelleja.

 

SuppilovahveroitaSuppilovahveroita

SienipiirakkaRaaka-aineet

2 sipulia
15dl vahveroita
100g pekonia
3 kanamunaa
3dl kermaa
1tl suolaa
¼tl valkopippuria
½tl timjamia
500g ruistaikinaa


Valmistusohje

  1. Hienonna sipulit ja sienet.
  2. Kuullota sipuli paistinpannulla.
  3. Lisää sitten sipuleiden sekaan hienonnetut sienet.
  4. Laita nyt uuni kuumenemaan 200°c asteiseksi.
  5. Paista (keitä) kunnes kaikki neste on haihtunut pois pannulta.
  6. Voitele piirakka vuoka voilla ja painele ruistaikina tasaisesti vuokaan. Laita sitten piirakkataikina 10 minuutiksi esikypsymään uuniin.
  7. Kun sienistä on kaikki neste haihtunut pois, kippaa sienet pois paistinpannulta ja aloita paistamaan pekoni.
  8. Piiraspohjan esikypsennyttyä laita täytteet pohjalle ja kaada päälle muna-kerma-mausteseos päälle.
  9. Sitten sienipiiras uuniin noin 40 minuutiksi

 Sienipiirakka

 

Sitten vain nauttimaan maukasta sienipiirakkaa. Kotona syömisen lisäksi piirakka on oiva vieraslahja tai eväs esimerkiksi kuvausreissulle!