Puutarhan kevätseuranta 21.5.2016

Puutarhaseuranta 21.5.2016. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Välillä pitää poiketa uloskin vaikkakin menossa ovat jääkiekon mm-kisat. Vajaa yhdeksän tuntia ja Leijonien kolmannen MM-kullan metsästys saa huipennuksensa. On vaikea uskoa, etteikö Suomi tuota finaalia voittaisi. Eilisen Venäjä pelin oletin päättyvän toisin, mutta siitä Leijonien selvitttyä on historiallinen kolmas Maailmanmestaruus samana vuonna erittäin todennäköinen, jos vain asenne on edes jotenkin kohdillaan. No se urheilusta ja nyt asiaan eli puutarhaseurantaan.

Komeat kevät säät ovat jatkuneet niin hienoina, että kai sitä jo pitää itseasissa puhua kesästä. Osa tulppaaneista on jo kukkinut, mutta edelleen suurin osa kukkii ja on siellä vielä jokunen vasta puhkeamassakin kukkaan. Joten tätä kukkaloistoa on vielä tiedossa useamman viikon ajan.

Puutarhaseuranta 21.5.2016. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Herneet kasvavat hyvää vauhtia ja jokohan juhannuksena saisi omia herneitä syödä?

Puutarhaseuranta 21.5.2016. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Kesäkukkaseospussien siemenet ovat myös jatkaneet kasvua, mutta vielä pitää useampi viikko odottaa näiden kukintaa.

Puutarhaseuranta 21.5.2016. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Puutarhaseuranta 21.5.2016. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Amppeliruukkuihin laitoin joitain herneen näköisiä palluroita, mutta en enää muista mitä ne olivat. Hyvin ne jokatapauksessa ovat lähteneet kasvamaan ja sehän on näissä hommissa pääasia :).

Puutarhaseuranta 21.5.2016. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Muutama vuosi sitten istuttamani lemmikin siemenet ovat nyt itäneet ja kasvaneet siihen ikään, että kukkiakin jo ilmestyy! Viime vuonna oli vain vihreitä varsia, jotka melkein jo joutuivat hävitykseen ”rikkaruohoina”.

Puutarhaseuranta 21.5.2016. Valokuvaaja: Markus Kauppinen

Uusimmassa kukkapenkissä kukkii tulppaanien lisäksi narsisseja ja muutama hyasintti.

Aikaisemmat 2016 puutarhaseurannat

  1. http://www.valonkuvaaja.com/blogi/puutarhaseuranta-kukkasipulit-ja-mayra
  2. http://www.valonkuvaaja.com/blogi/puutarhan-kevatseuranta-16-4-2016
  3. http://www.valonkuvaaja.com/blogi/puutarhan-kevatseuranta-8-5-2016

Ja nyt odottamaan illan MM-finaaliottelua, jossa Suomi tulee tekemään historiaa voittamalla kolmannen Maailmanmestaruuden sama vuotena!

Markus Kauppinen – Valonkuvaaja

Tervetuloa Valonkuvaajan kuvagalleriaan!

Kategoria(t): Blogit, Valokuviani, Viimeisimmät Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.