Jo pitkään olen halunut nähdä Martti Suosalon teatterin lavalla. Helmikuussa 2022 satuin samaan edullisesti lipun Mikko Räsäsen tulevaisuus (https://hkt.fi/esitykset/mikko-rasasen-tulevaisuus/) näytelmään. Suosalon lisäksi näytelmän esiintyjäkaarti oli täynnä tunnettuja ja kokeita näyttelijöitä.
Seuraavat mielipiteeni perustuvat 12.3.2022 klo 13 näkemääni esitykseen.
Mikko Räsen tulevaisuu – Traileri
Vuorosat monilla hukassa
Usealla kokeneella näyttelijällä oli esityksessä vuorosanat pahasti hukassa. Ainakin itselleni se romuttaa pahasti näytelmä illuusion.
Etenkin kovasti pitämin näyttelijä Pekka Huotari unohteli vuorosanojaan. Hän oli näytelmässä Martti Suosalon näytettelemän Mikko Räsäsen isä, joka aika ajoin ilmestyi lavalle tapahtumia seuraamaan sekä poikansa kanssa juttelemaan. Ei ollut kertaakaan, ettei hänellä olisi ollut tarvetta turvautua kuiskaajan apuun.
Myös Jari Pehkosella oli useasti tarvetta kuiskaajan avulle, muutoin hän oli yksi esityksen parhaista näyttelijöistä.
Rasittava ja liian yli näytelty hipsteri
Rauno Ahosen tehtävä näytelmässä oli olla kaikki tietävä rikas hipsteri. Kyseinen ihmislaji voi olla ja onkin ajoittain rasittavaa seuraa (kuten kaikki ihmiset), mutta nyt mentiin pahasti yli, jopa teatteri ympäristössä.
Tämä hahmo oli vain hetkittäin uskottava ja vielä pienemmän aikaa hausta. Oletan, että hipsteri oli tarkoitettu hauskaksi hahmoksi, mutta se oli enimmäkseen rasittava hahmo negatiivisessa mielessä.
Tarina duunareista kolmen sukupolven ajalta
Näytelmä oli tarina Rasäsen suvun miesten pyrkimyksistä rikkauksiin ja parempaan elämään. Kuitenkin jo kolmessa polvessä Räsäsen suvun miehet olivat päätyneet kenenkään arvostomattomaan kaupungin työmihen hommiin.
Tarinassa mukana oli rikkaan hipsterin perhe. Perheen tyttären myötä saattaa Räsäsen suvun nuorimmaisen talousongelmat helpottua tulevaisuudessa, siihen ei vielä varmaan vastausta tässä näytelmässä saatu.
Mikkö Räsen ”johtamalla” työmaaporukalla oli tehtävän tehdä tarpeeton kevyenliikenteenväylä yhden tapahtumapäivän ajaksi, koska sellaisen työmaanjohtaja oli luvannut tehtävän.
Työmaan työntekijöitä ei kiinnostanut liiemmit väylää tehdä, eikö oikein muutekaan tehdä kyseistä työtä milloinkaan. Ei ollut sama työ liiemmin kiinnostanut Mikko Räsäsen isääkään, eikä Mikko Räsäsen poikaakaan. Tosin jostain syystä kaikki sitä työtä tekivät ja poika halusi jatkaa isänsä jälän jaljillä samaa työtä oppisopimuksen kautta.
Joakim Berghäll mitä ilmeisemmin vastasi musiikista. Soitannon lisäksi hän hääräili useampaan kertaan näyttömällä milloin missäkin kulkien. Sekavaa tuokin, toki hänelle mukavaa että pääsi jaloittelemaan.
Lavasteet ja lavan liikkuuvuus oli hienoa asioita. Teatterin tekniikka mahdollistaa hienoja toteutuksia ja niitä käytettiin näytelmässä hyvin.
Näytelmässä oli periaatteessa pohjat hyvään kokonaisuuteen. Valitettavasti ainakin tuolloin ensi-illasta seuraavana päivänä teos oli liian keskeneräinen. Sanat unohtuivat, välillä oli jotenkin kiire ja pientä säätöä / hosumista siellä täällä.
Edellä mainituista syistä esityksestä oli vaikea nauttia. Liian usein valtasi vain voimakas myötähäpeän tunne hyvien ammattinäyttelijöiden puolesta – sellainen ei tunne ei kuulu hyvää teatterikokemukseen.
Onneksi Martti Suosalo piti kapteenin ottein laivan pinnalla. Hänellä ei näytelmässä huonoja hetkiä osunut. Sanat, ilmeet ja asenne oli kohdillaan kaikkina niinä hetkinä joina Mikko Räsänen lavalla oli. Harmi ettei laivan miehistö ollut kaiken aikaa kapteeni tukena, silloin kokemus olisi ollut aivan toinen.
Liian usein näytelmän illuusia rikkontui edellä mainitsemistani syistä ja siksi joudun antamaan välttävän kouluarvosanan 4/10 esitykselle.
Hyvää viikon jatkoa teille kaikille!
Markus Kauppinen – Valonkuvaaja
