Ylen TV1 kanavalta tuleva Puoli seitsemän ohjelma lähti tänä kesänä tienpäälle ja kiertue kantoi nimeä Puoli seitsemän kesäshow. Ohjelman viimeinen jakso käytiin kuvaamaassa Porvoon vanhassa kaupungissa Raatihuoneetorilla 22.6.2011 kello 18 alkaen. Ohjelman kuvauksiin olivat kaikki tervetulleita niinpä päätin itsekin lähteä mienkiinnosta katsomaan millaista tv-ohjelman teko oikein on? Menin paikalla varttia vaille kuusi ja silloin siellä oli juuri harjoitukset päättymässä. Kuvausporukka vei siis ohjelman kertaalleen läpi ennen varsinaista kuvaamista.
Kellon lähestyessä kuutta alkoi ohjelman tuottaja Juho-Pekka Rantala kertoi ohjelman taustatietoja ja myös siitä miten päivän kuvauksen tulevat etenemään. Lisäksi ohjaaja kertoi miten yleisön tulisi toimia erilaisissa tilanteissa. Sitten vielä ohjelman juontajat, Marja Hintikka ja Jesse Kamras, tulivat sanomaan paikalle saapuneelle yleisölle muutaman sanasen. Samalla paikalle saapui ohjelman vieras, näyttelijä Irina Björklund. Sen jälkeen ohjelman kuvaukset sitten alkoivat.
Kuvausten aikana paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli voimakkaasti. Lämpömittari näytti lukemaa +15, mutta ei Raatihuoneentorilla kylmä ollut. Luonto tarjosi siis hyvät kuvausolosuhteet niin ohjelman tekijöille kuin itsellenikin. Olihan minulla nimittäin tietysti valokuvakamera mukana. Kuvia tuli vajaat kaksi tuntia kestäneestä ohjelman teosta otettua 333 kappaletta, joista sitten kehitin 159 valokuvaa. Onhan kuvissa jo toistoakin, mutta mielestäni jokainen kehittämi ruutu antaa jotain uutta toisiinsa verrattuna eli ovat olleet kehittämisen arvoisia kaikki.
Julkaisin kehittämäni kuvat Flickr.com tililläni kansiossa Puoli seitsemän kesäshow, sekä muutaman kuvan Valonkuvaajan blogissani. Niin ja yhden kuvan lähetin paikalliseen Vartti Itä-Uusimaa lehtee ja he ottivat sen aihetta koskevan uutisen kuvakseen, sekä myös saatteeksi kirjoittamani tarina pääsi osaksi heidän julkaisemaa uutistaan.
Uutinen näytti seuraavalta:
Tapahtuman valokuvaaminen oli mukavaa ja mielenkiintoista puuhaa. Pidin sitä huvin lisäksi myös hyödyllisenä harjoitteluna dokumentaarikuvaamiseen ja lehtikuvaamiseen. Yksi tavoitteistani onkin jossain vaiheessa päästä tekemään freelancer keikkoja lehdille erilaisiin tapahtumiin. Uskon, että minulla on jo oikeastaan nyt ihan riittävät välineet peru lehtikuvien ottamiseen ja varmaan taitoakin hyviin kuviin on jo riittävästi.
Valokuvien kehittämisprosessi
Harmaakorttia en muistanut kuvatessani käyttää, joten kuviin piti löytää oikea valkotasapaino toisella tavalla. Tiedän, että harmaakortti on 18% harmaan sävyinen, mutta sitä en tiennyt mitä se tarkoittaa RGB lukuina? Selvitin asiaa, etsimällä tietoa Internetistä ja vastaus löytyikin nopeasti. RGB lukuina 18% harmaa on R 128, G 128 ja B 128. Otin kuvat RAW kuvina ja DNG-tiedosto muodossa, joten aloitin kuvien kehittämisen Adobe Camera Raw:lla.
Ensimmäisestä kuvasta sitten etsin valkotasapainotyökalulla kohdan jossa olisi mahdollisimman tarkasti tuo RGB arvo 128. Hyvin lähelle osuva kohta löytyikin helposti varjo kohdasta. Löydettyäni sen klikkasin sitä työkalulla ja sain siten kuvaan oikean valkotasapainon. Sain lämpötila (temperature) arvoksi 4500 kelviniä ja värisävyarvoksi (tint) -13. Koska tilaisuudessa oli koko ajan samat olosuhteet pystyi käyttämään näitä arvoja kaikissa ottamissani kuvissa. Niin eikä kamerani automatiikkakaan valtaosassa kuvissa kovin paljon eri mieltä ollut verrattuna noihin lukemiin, yllätävän hyvin järjestelmäkamerat osaavat valkotasapainonkin määrittää.
Camera Rawssa korjasin myös objektiivin virheet, välilehdeltä Lens Correction > sieltä Profile ja valitsin käyttämäni objektiivin, sitten ohjelma korjasi virheet eli vääristymän sekä vinjetoinnin.
Lisäksi säädin Tone Curve välilehdeltä kuvan valoisuutta voimakkaammaksi sekä mustien- ja varjojen voimakkuutta lievemmäksi kuitenkin yrittäen välttää kuvien hailakoiksi tekemistä. Seurasin kaiken aikaa Camera Raw:ssa näkyvää histogrammia ettei mikään kohta palaisi puhki tai menisi tukkoon, histogrammi on paras väline noiden asioiden seuraamiseen.
Säädöt tehtyäni yhdelle kuvalle tallensin asetukset Preset välilehdellä. Näin tehden sain samat asetukset nopeasti muihinkin kuviin ja ne toimivat pääsääntöisesti hyvin, koska olosuhteet kaikissa kuvissa olivat lähes samat. Pientä hiomista piti kuviin tehdä, mutta lähtökohdat olivat hyvät. Näiden säätöjen jälkeen avasin kuvan Photoshopissa 16-bittisenä.
Photoshopissa vielä rajasin kuvia tarpeen mukaan, sekä terävöitin kuvia Smart Sharpen toiminolla. Käytin kaikkiin kuviin seuraavia arvoja: Amount 50%, Radius: 1px ja Remove: Lens Blur. Lopuksi tallensin valokuvat JPG-tiedostomuotoon parhaalla laadulla eli tasolla 12 sekä Adobe RGB väriavaruuteen.
Kesän viimein jakso Puoli seitsemän kesäshowsta tulee TV1:ltä lauantaina 30.7. kello 21:15. Uusinnat tulevat sunnuntaina 31.7. kello 17.10 ja perjantaina 5.8. kello 16.